perjantaina, huhtikuuta 25
"IHANAA LEIJONAT, IHANAA!"
Edvin Laine ohjaa joen Tuntematon Sotilas -elokuvaa from Smeds Ensemble on Vimeo.
Tuli lopultakin käytyä Helsingin kaupungissa katsomassa Kristian Smedsin ja kumppanien "Tuntematon". Selättää volyymissa, efekteissä sekä äksönissä hyvän rokkikonsertin. Musiikkia on Eminemistä Sibeliukseen. Kansallisteatterin vanhat, vahvasti rakennetut seinät kestävät (ja Ida Aalberg pysyy paikallaan ehkä menoa kummeksuen)! Kalliilla kostyymeillä en suosittele ensimmäisiä rivejä. Ei meinaan lennä paska, mutta vesi.
Kirjan kronologia on sotkettu perusteellisesti ja lavasteratkaisut lyövät ällikällä. Olisi väärin paljastaa miten Lahtisen pulkkamonologi tai Rokan ja Suen Tassun ensiesiintyminen on toteutettu. Mannerheim muuntuu Aku Ankka -hahmoksi syntymäpäiviensä riehassa. Kun vihollinen puolestaan viettää Stalinin synttäreitä, pidetään vapaapäivä ja katsojien kanssa tanssitaan venäläisen discomusiikin viedessä.
Reaaliaikainen videotekniikka toimii uskomattoman hyvin. Katsoja voi huomata kankaalta joutuvansa tähtäimeen ja ammutuksi. Koskela pakottaa ja suggeroi katsomon laulamaan kanssaan "Pientä Suomen kansaa", "koska vastakkain asettelun aika on ohi"!
Kun lopuksi Haloska, Katri-Helena ym. kansallisikonit on ammuttu, lentävät roviolle niin pahvi-Sauli kuin Muumimamman nahkakin.
Menkää ihmeessä syksyllä kokemaan! Täällä tekijöiden blogi.
Tarkemmin ajatellen ja väkeni tuntien: Älkää sittenkään menkö. Saattaisitte saada vaarallisia, uusia vaikutteita. Menkää mökille ja Kanarialle kuten tähänkin asti.
keskiviikkona, huhtikuuta 23
INHAA MEININKIÄ

Volvon Tampereen bussitehtaan
yt-neuvottelut päättyivät
213:n työntekijän
potkuihin.
Fiskars-konserniin kuuluva
Inha lopettaa sarananteon,
60-80:lle potkut.
perjantaina, huhtikuuta 18
TUHATVUOTINEN HYVINKÄÄ?

(Klik?)
Havainnekuva Hyvinkään tulevasta keskustasta
Ensi maanantaina Hyvinkään kaupunginvaltuusto päättää uuden keskustan rakentamisesta.
"Ja eikö toiselta puolen taas jokaisen keinottelijan täydy tuntea kohtalon kutsuvan itseään 'tekemään politiikkaa', koska viimeisessä lopussa vastuuta ei koskaan joudu kantamaan hän, vaan jokin koskaan saavuttamaton joukko?" (A. H.)
keskiviikkona, huhtikuuta 16
MEIDÄN NILKIT

Sisäministeriön mukaan suomalaisten viinanjuontitavat ovat merkittävä uhka kansakunnan turvallisuudelle ja syrjäytyminen on suurin uhka Suomen sisäiselle turvallisuudelle.
Viinaongelma ratkaistaan korottamalla hintaa ja syrjäytymisen estämiseksi tarjotaan kylätoiminnan tukemista harvaan asutuilla seuduilla.
Nämä ovat käänteen tekeviä innovaatioita. Tähän asti sosiaalitoimet ovat vieneet valtiolta rahaa, nyt päinvastoin kansa maksaa ne itse viinan hinnassa. Helppo kuvitella kuinka ministerit nauravat keskenään: "Uskokaa vain. Kyllä tämäkin menee läpi toimittajille ja tyhmälle kansalle!"
Syrjäytetyistä - ei syrjäytyneistä - suurissa kaupungeissa ei olla ilmeisesti vielä kuultu?
Kuten aina ennenkin - suurin uhka Suomen sisäiselle turvallisuudelle ovat - omat herrat!
sunnuntaina, huhtikuuta 13
UUSI VÄRI TYÖVÄENTALOLLE?

(Klik!)
Tämän sunnuntain Helsingin pitäjän lehdessä on kokoomuksen maksama koko sivun ilmoitus, jolla haetaan ehdokkaita kunnallisvaaleihin. Yllä olevasta mukana olevasta kuvasta voi päätellä, että nykykokkarit eivät muista iso(iso)isiensä harrastuksia kolmekymmentäluvulla samojen talojen kanssa tai sitten "työväenliike" koetaan kyllin harmittomaksi harrastukseksi. Molemmat tulkinnat ovat luultavasti oikeita, valitettavasti.
Riihimäellä on muuten oivallinen Työväentalomuseo (talo tuotu Tammelan Teurosta), joka on avoinna toukokuusta syyskuuhun.
lauantaina, huhtikuuta 12
RAHAA ON ETTEI ...

(Klik?)
Suomalaisilla yksityishenkilöillä oli vuonna 2006 Euroopan veroparatiiseissa korkotuloista arvioituina talletettuina 447 miljoonaa euroa.
Suomalaisten yksityishenkilöiden koko talletusmassa samana vuonna oli noin 65 miljardia euroa!
COPYLEFT

(Klik?)
Euroopan parlamentti on hylännyt 10/4 lainsäädännön muutosesityksen, joka olisi kriminalisoinut yksityishenkilöiden harjoittaman tiedostojen jakamisen. Samalla roskakoriin lensi ajatus siitä, että tekijänoikeuksia rikkovilta käyttäjiltä kiellettäisiin internetin käyttö.
Äänestys oli varsin tiukka, sillä muutosesityksen hylkäämisen puolella oli 314 edustajaa, kun tiedostojen jakamisen kriminalisointia kannatti 297 europarlamentaarikkoa.
"Äänestystulos osoittaa, että parlamentin jäsenet haluavat löytää tasapainon tekijänoikeuden haltijoiden ja kuluttajien etujen välillä, ja että suuria toimenpiteitä, kuten nettiyhteyden katkaisemista, ei pidä käyttää", sanoi parlamentin tiedottaja Malene Folke Chaucheprat äänestyksen jälkeen.
torstaina, huhtikuuta 10
VAIN VALLANKUMOUS

Claes Andersson FST5:n "Vilken cirkus" -ohjelmassa 3/4:
"Yhteiskunnassamme ja maailmassa tapahtuu jotain, joka vie meitä väärään suuntaan. Saamme koko ajan enemmän tavaroita ja voimavaroja, joita jakaa, mutta samalla meistä tulee tunteettomampia ja köyhempiä. Emme välitä toisistamme, emme kuuntele kanssaihmisiä. Haluamme vain enemmän kaikkea itsellemme, mikään muu ei kiinnosta.
Arvomme ihmisenä mitataan onnistumisena työelämässä, rahan ja tavaran määrässä. Yhteiskunta ja maailma jakautuvat kahteen täysin eri osaan. Osa elää yltäkylläisyydessä, osalla ei ole edes elämän perustarpeita.
Tämä pahenee koko ajan myös Suomessa. Talouskasvusta huolimatta köyhien määrä kasvaa. Yhä useammat syrjäytyvät yhteiskunnasta. Heillä ei ole rahaa ruokaan ja vaatteisiin, vaan jonottavat leipää. Nyt on aika tehdä jotain radikaalia. Toivon todella, että kaikki ne ihmiset, jotka nyt syyttään joutuvat yhteiskunnan ulkopuolelle tekevät vallankumouksen ja vaativat oikeutta, joka kuuluu kaikille eli vähimpään, jolla voi syödä, asua ja saada koulutusta, kuten ne, joilla on liikaa kaikkea.
Nyt tarvitaan vallankumousta. Vähempi ei riitä, vain vallankumous.
perjantaina, huhtikuuta 4
POHJALLA - GANZ UNTEN
Guenter_Wallraff_als_Tuerke_Ali.jpg)
Klikkaa kuvaa.
Toimeentulotukinormi määrittelee minimisumman, jonka pitäisi riittää elämiseen. Ravintomenojen osuudeksi on laskettu 49 prosenttia. Loppu kuluu vaatteisiin, hygieniaan ja matkoihin (sic). "Yksinäiselle" ihmiselle tämä tuki on tälle vuodelle peräti kympillä (10) korotettuna 399,10 € kuussa, josta vero 20 %. Vastoin yleistä luuloa Suomessa ei ole progressiivista verotusta. Asumista tuetaan osittain. Pitää sitä immeisen olla perin hygieeninen ja muotitietoinen kun alle neljästäsadasta eurosta puolet pitäisi säästää ruuasta. YK:n maailmanlaajuinen normi ehdottomalle köyhyydelle on alle yhden (1) dollarin/päivä. Hauskaa tässä huijauksessa on myös se, että eduskunnan päätöksellä "toimeentulotukea" maksetaan täysin mielivaltaisesti ainoastaan maanantaista perjantaihin. Viikonloppuina ihmisen ei ilmeisesti oleteta esim. syövän. Samasta kosmeettisesta syystähän tukien veroprosentti on myös täysin mielivaltainen, jotta päästään elvistelemään päivärahan "suuruudella".
torstaina, huhtikuuta 3
PURKUTALOKO?

Hyvinkään kaupungintalo aiotaan purkaa massiivisten markettirakennusten alta. Taloa on vast´ikään kunnostettu isolla rahalla. On järjetöntä ja epäekologista purkaa hyvässä kunnossa oleva rakennus vaikkei se ehkä mikään arkkitehtuurin helmi olekaan.
Pro Hyvinkään kaupungintalo -adressi täällä. Adressin on "livenä" allekirjoittanut jo yli tuhat hyvinkääläistä!
Marketteja halajavat ovat kaivanneet "erikoisliikkeitä". Riihimäen keskustassa lopettaa piakkoin vanha yksityinen levyliike, koska sikäläinen Kauppakeskus Atomi vei asiakkaat. Suuriin ostoskeskuksiin tulevat liikkeet kuuluvat maan- elleivät maailmanlaajuisiin ketjuihin eikä pienillä - todellisilla erikoisliikkeillä - ole varaa vaadittaviin vuokriin.
tiistaina, huhtikuuta 1
ATRIA RELAA

Tämä ei ole aprillia:
ATRIA aloittaa yt-neuvottelut,
jotka koskevat 230:aa työntekijää.
RELACOM FINLAND OY vähentää henkilöstöään 365 henkilötyövuotta.
lauantaina, maaliskuuta 29
ASS(?) YOU WILL ...

AASI JÄI ELÄKKEELLE! Ei valitettavasti taas pehmeitä - viimeksi huono-osaisuudesta ja mediasta - puhunut Vanhanen eikä Ike vaan Pietarin Mariinski-teatterin 21-vuotias Monika-aasi 19 vuotta kestäneen teatteriuransa jälkeen. Sen roolina oli toimia Don Quioten apulaisen Sancho Panzan ratsuna.
IKE KERÄILYERIIN

Detroitin pormestaria Kwame Kilpatrick´ia vaaditaan eroamaan, koska hän on lähettänyt salarakkaalleen ja entiselle avustajalleen Christine Beattylle yli 14´000 tekstaria syys-lokakuussa 2002 ja huhti-toukokuussa 2003.
"SALLIKAA LASTEN TULLA MINUN TYKÖNI"

Vammaisia ei päästetty pitkäperjantaina Pitäjänmäen kirkkoon. "Olette häiriöksi", sanoi narikan hoitaja.
lauantaina, maaliskuuta 22
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

Ulf Sundqvist palkittiin tahattomasta ympäristöteosta. Ympäristöjärjestö Dodo on myöntänyt vuotuisen Pääsiäissaari-palkintonsa Sundqvistille, koska hän oli yksi suomalaisen opintotukijärjestelmän rakentajista. "Pitkien opintoaikojen takia syntyvyys vähenee ja väestönkasvu hidastuu, mikä vähentää luonnonvarojen kulutusta". Onnea Uffe!
RIIHIMÄKI = SATUJEN SEUTUKUNTA

"Kulttuurijohtaja Jari Lehtoväre järjesti pääsiäisyllätyksen". Tarvittiin siis kokomustaa ennen kuin kukaan älysi kysyä mitä tekemistä Riihimäellä ja pääsiäisellä on keskenään. Jo oli aikakin!
Riihimäen rautatieasema suljetaan nykyisin iltaisin puoli yhdeksältä, koska muutamaa häiriköivää 10-12 -vuotiasta pikkulikkaa ei saada kuriin. Kamaan beibit, meilatkaa sinne Nikander pariksi viikoksi niin ei tarvitse enää palella asemalaiturilla. (Millä tekosyyllä sen jälkeen odotetaan junaa Arvin baarissa?)
keskiviikkona, maaliskuuta 19
ONKO KANTTIA?

Tänään Suomi liputti Minna Canthin ja tasa-arvon muistolle.
Näin "Työmiehen vaimossa" vuodelta 1885:
Homsantuu: Teidän lakinne ja oikeutenne, ha, ha, ha, ha.
Toppo: Lakinne ja oikeutenne. Mitä hän tarkoittaa?
Homsantuu: Niitähän minun pitikin ampua.
Häpeä Kuopion kaupungille, joka ei kunnioita Kanttilan rakennusta, vaikka Minnan salongissa kokoontui koko maamme sen aikainen intelligentsija!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



