tiistaina, marraskuuta 30

SOININVAARA II ELI BACK TO THE FIFTIES




Tuoreessa kirjassaan (Sata-komitea - Miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa) Soininvaara ruotii köyhyyttä ja sen olemusta. Koska perusturvan reaalitaso ei ole noussut vuoden 1990 jälkeen juuri lainkaan, suhteellisessa köyhyydessä elävien määrä on kasvanut paljon. Soininvaara muistuttaa kuitenkin, että nykyinen perusturva takaa kulutustason, joka viisikymmentä vuotta sitten riitti melkein kaikille suomalaisille.

OK. Perustetaan siis vaikkapa johonkin Kainuun korpeen reservaatti kaikille Suomen köyhimyksille. Alueella elettäisiin viisikymmenluvun tyyliin ja teknologialla. Mallia voisi ottaa Amerikan amisheista. Liikkuminen tapahtuisi hevospelillä, polkupyörällä ja suksilla. Koulutukseksi riittäisi kansakoulu. Joka kylään yksi lankapuhelin. Ei televisioita eikä tietokoneita, radio yhdellä kanavalla. Perunaa ja kaurapuuroa.

maanantaina, marraskuuta 29

SOININVAARA I


Ode Soininvaara on fiksu mies, joka toisaalta päästää suustaan mitä merkillisimpiä sammakoita.

Voima-lehden haastattelussa (1/2009):

Voima: Ja Sata-komitean perusturvajaoston vastuulla olevien köyhien luokkaan kuuluu vähintään puoli miljoonaa?

"No ei ehkä ihan niin paljon, mutta satoja satoja, tuhansia kuitenkin."
V: Kuinka tämä luokka pitäisi nimetä tai osoittaa?
"Se on hyvin vaikeaa nimenomaan siksi, että se joukko on hirveän heterogeeninen. Kun köyhyyttä tilastoidaan niin vanhahtavin keinoin, niin tähän joukkoon käsiksi pääseminen on hyvin vaikeaa."
V: Mutta me tiedämme että he ovat olemassa ja että väkivallan ydin on tässä rakenteessa. Ne köyhät ihmiset, jotka minä tunnen eivät ole heikkolahjaisia tai vammaisia.
"Se johtuu siitä, että sinä tunnet vain niitä, jotka eivät ole heikkolahjaisia."
V: Eikö puhuminen heikkolahjaisista tai vammaisista ole katseen siirtoa, koska suurin osa tästä porukasta on ihan normaaleja ihmisiä?
"Käypäs Myllypurossa katsomassa leipäjonoa."
V: Ei tarvitse mennä sinne asti. Voiman toimiston lähellä Helsinginkadulla on yksi ja Kalliossa useita. Jonossa seisoo yksinhuoltajaäitejä lastenvaunujen kanssa, joitakin rapajuoppoja, opiskelijoita ja jonkun verran nuhjuisia, mutta ihan tavallisen oloisia ihmisiä.

Kysymyksemme kuuluu, erottuisiko huippuälykäs Osmo Soininvaara (ilman pukua) ulkonäöltään Myllypuron leipäjonolaisista. Ehkä hänen kannattaisi hankkia peili?

sunnuntaina, marraskuuta 28

TÄÄ ON LIIAN SUURI SITI...


Uutispäivä Demarissa (17/11) toteaa Hyvinkään kaupungininsinööri Jouni Mattsson:
"45´500:sta asukkaasta noin 4´000 asuu rautatieasemalta kolmen kilometrin säteen sisällä."

Karttakuvassamme on kylä rajattu harpilla keskustasta kolmen kilometrin säteellä:
  • pohjoisessa yllämme lentokentälle ja konepaja-alue jää vielä ympyrän sisään
  • idässä tulemme Tanssikallion reunalle
  • etelässä yletymme Hakakallion Ahokaareen ja
  • lännessä Talvisillanpuistoon.
Kuinkahan monta asukasta kaupungin laitamille jää? Eiköhän tuo suhde 45´000:4´000 ole ihan toisinpäin.

lauantaina, marraskuuta 27

TERE TULEMAST MEIE POODI!


Hyvinkään suuruudenhullu ostoshelvetti nimettiin mielikuvituksellisesti - ja puolivillaisesti - KauppakeskusWillaksi. Osuvampi nimi olisi saatu, jos rakentajat ja suuri osa tulevaa henkilökuntaa olisi huomioitu: Kaubamaja!

perjantaina, marraskuuta 19

URKU AUKI!


Kalevi Kiviniemi tuuttasi eilen Riihimäen kirkon urkupilleistä karstat pois! Hänet valittiin viime vuoden parhaaksi urkuäänitteen tekijäksi. Häneltä on ilmestynyt jo 140 urkulevytystä.

Kiviniemi sai huikean suosion esiintyessään hiljan Siperian Permissä.
"Siperiassa oli elämäni villein yleisö."

tiistaina, marraskuuta 16

VATSAKKAIN ASETTELUA?


Helsingin pitäjän lehti (Helsinkskaja Pravda) julkaisi tänään kirjoitukseni mielibidee-sivullaan lyhennettynä ja muokattuna. Tässä lähettämäni versio:

SAK EI LUOVU TYÖTTÖMIEN VASTAKKAIN ASETTELUSTA

Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) kirjoitti (HS Mielipide 12. 11.) ansiokkaasti työttömyysturvasta. Kuten hän totesi, perusturva on jätetty - ei jäänyt - puoleen ansioturvan tasosta. Hän myös kyseenalaisti SAK:lle pyhän, näiden kahden tukimuodon välisen kytköksen sekä ihmetteli SAK:n "haluttomuutta asettaa etusijalle niitä, joiden asiat on kehnoimmin järjestetty".

Sinikka Näätsaari SAK:sta vastasi (HS Mielipide 13. 11.) tähän otsikolla "Työttömiä ei saa asettaa vastakkain". Koko hänen kirjoituksensa on harkittujen vääristelyjen kokoelma. Kuten tavallista, Näätsaari antaa ymmärtää, etteivät muut kuin ansiosidonnaisen nauttijat olisi järjestäytyneitä ja jäsenmaksunsa maksaneita ay-jäseniä. Alanko-Kahiluoto puhuu tosin sanatarkasti perusturvasta eikä työmarkkinatuesta, mutta kuten Näätsaari hyvin tietää, on kyse vain semantiikasta. Työtön saa tililleen molemmista saman rahan. Miksi Näätsaari "unohtaa" työmarkkinatuen? Koko työhistoriansa ajan jäsenmaksuja maksaneet, mutta ansiosidonnaiselta pudonneet työttömät ovat perusrahalaisten kanssa aivan samassa asemassa - kiitos mm. SAK:n passiivisuuden.

Näätsaaren mukaan "ei ole oikein, että valtio rankaisisi työttömyyskassojen jäseniä maksamalla työttömyysturvaa enemmän niille, jotka eivät ole kassojen jäseniä". Mitä? Kuka tällaista on vaatinut? Näätsaari on SAK:n liturgian sisäistäneenä huolestunut ansioturvan suuruudesta, muttei mainitse sitä, että se on pienimmilläänkin aina tuplasti isompi työmarkkinatukea. Hän jatkaa: "On synkkää ajatella, että sosiaaliturvaa voidaan parantaa vain leikkaamalla sitä toisilta." En ole toistaiseksi kuullut kenenkään vaatineen minkään ryhmän tukien leikkaamista, ainoastaan pienimpien korottamista.

Valto Koski (sd) erehtyi vuonna 2009 tekemään eduskunta-aloitteen perusturvan nostamisesta 120 eurolla kuukaudessa. Eero Heinäluoma ja SAK suuttuivat esityksestä ja Heinäluoma painosti esityksen allekirjoittajat vetämään nimensä yksitellen pois ja lopulta Kosken perumaan koko esityksen. En jaksa olla ihmettelemättä, eikö SAK:sta löydy yhtäkään kaaderia, joka uskaltaisi sanoa tästä asiasta totuutta. Luulisi edes rivijäsenten olevan johtajiaan enemmän huolissaan työmarkkinatuen tasosta. Kuka tahansa voi jo ensi viikolla saada vapaalipun YT-teatteriin ja parin vuoden ansiosidonnaisen nautittuaan päätyä perusrahoille.

Kari Nikander
Käsinlatoja emeritus
Kirjaliiton jäsen vuodesta 1973
Hyvinkää
-------------------------------------

Täältä Näätsaaren HS-kirjoitus

J. P. Roos kirjoittaa samalla sivulla: "Sitä (SAK:ta) kiinnostaa nykyinen eikä entinen jäsenkunta." Työttömät ja eläkeläiset pysyvät kyllä jäseninä elleivät vasiten eroa liitosta (lat. huom.).

perjantaina, marraskuuta 12

TAKAISIN JUURILLE


Hyvinkään Paavolasta lähtenyt Raptori tänään comeback-keikalla - Hyvinkäällä! Täältä lisää kuulosteltavaa.

perjantaina, marraskuuta 5

KARHUISTA TULI MIELEEN

(Klik!)
Eihän sitä koskaan tiedä.
Timo T. A. ja A. Kaurismäki samalla listalla!

"KOHTA TULEE YÖ"


Eilen avattiin Hyvinkään Taidemuseossa Liisa Björnin näyttely. Kylän älymystö tietenkin kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan.
Näin avasi Pirjo Hämäläinen:

"Hyvät avajaisvieraat,

Ihana Liisa Björn, jonka maalausten keskellä täällä nyt seisomme, on suurten vastakohtien persoona. Hänessä on karjalaista eloisuutta ja pohjalaista ehdottomuutta, hän on kytäjäläinen maalaistyttö ja samalla Tallinnassa opiskellut ja Pietarin huippugallerioissa näyttelyitä pitänyt taiteilija, hän on huumorintajuinen ja lempeä äiti ja yössä lentävä Kirke, noitanainen.
Liisa on halunnut korostaa tässä näyttelyssä yön merkitystä. Yö on käytännön pakostakin hänen työskentelyaikaansa, mutta yö myös avaa alitajunnan portit ja päästää ulos päivän kätkemiä tunteita, ajatuksia ja intohimoja.
Ihmisellä sanotaan olevan yöpuoli ja päiväpuoli, mutta vastapareja voidaan soveltaa laajemminkin. Karjalaisten on sanottu edustavan suomalaisten yöpuolta, sillä he ovat uskoneet elämän syvyyteen, sanan taikamahtiin, myytteihin, mystiikkaan. Itä näyttäytyy kaiken kaikkiaan maailman yöpuolena ja länsi sen päiväpuolena.
Yö on niin ikään naisten aikaa. Kuu on feminiininen, hedelmällisyyteen liittyvä taivaankappale, auringon vaimo, monien jumalattarien ja myös Neitsyt Marian tunnus. Uspenskin katedraalissa Helsingissä kunkin kupolin päällä on kaksi tunnusta, miehinen risti ja naisellinen puolikuu.
Liisan taiteen päähenkilö on nainen. Nainen on lihallinen ja väkevä, hän hallitsee maalausten tilaa ja tapahtumia. Muut henkilöt, olennot ja eläimet ovat tavallaan naisen mielikuvia, hänen ryöppyävän alitajuntansa tuottamia näkyjä. Nainen rimpuilee ja tempoo, liekit kärventävät häntä, hän huutaa kipuaan, joka on yhtä lailla himoa.
Liisa on puhunut maalaustensa yhteydessä matkasta manalaan ja sieltä takaisin. Suomalaisessa perinteessä tuonpuoleisessa kävivät shamaanit, antiikin perinteessä suuret sankarit ja uudesti syntyvät jumalolennot. Liisan taiteessa kyse lienee kuitenkin symbolisesta kuolemasta, eräänlaisesta siirtymäriitistä, jossa ihmisen entinen minä kuolee ja uusi syntyy tilalle. Manalassa, alitajunnassa, psyyken pohjakerroksissa, nainen kohtaa perimmäiset pelkonsa ja painajaisensa ja nousee uudistuneena ja eheytyneenä maan pinnalle.
Maalausten naisilla ja myös miehillä on vierellään voimaeläimiä, sielueläimiä tai toteemieläimiä, lähinnä suuria kissoja. Ihmisen ja eläimen salaperäinen yhteys kuuluu kaikkein vanhimpiin uskomuksiin. Meillä Pohjolassa ihmiset katsoivat olevansa karhun tai hirven sukua, Aasiassa suku johdettiin usein tiikeristä.
Tyyliltään Liisan teokset jatkavat ekspressionismia, jolla on ollut Hyvinkään taidehistoriassa aivan erityinen sijansa. Tyko Sallisen, Jalmari Ruokokosken ja Yrjö Saarisen lisäksi kannattaa muistaa täällä jonkin aikaa vaikuttanut Hannu Rönkkönen ja hänen raadollisen punahehkuiset kuvansa.
Ekspressionistien tapaan Liisa kaihtaa kaikkea pikkusievää, keskinkertaista, sopuilevaa ja söpöilevää. Sairaus, hulluus ja kuolema olivat enkelit, jotka ympäröivät kehtoani, ekspressionisteista suurin, Edvard Munch sanoi.
Liisan kytäjäläisen kehdon ympärillä seisoi epäilemättä myönteisempää väkeä, mutta räiskyvänä, vahvasti elävänä ja syvästi tuntevana ihmisenä hän on onnistunut yhdistämään ikivanhat myytit rosoiseen nykytodellisuuteen, bodareihin, tatuoituihin käsivarsiin, virolaisiin, venäläisiin, Remun Paholaisen masurkkaan.
Ekspressionistien energia kumpuaa yleensä väristä, näin Liisallakin. Kun väri on tärkeä, muoto on usein vähemmän tärkeä. Liisan tummemmat työt paljastavat kuitenkin erittäin taitavan piirtäjän. Väri ja viiva, ruumis ja henki ovat täällä tänään hienolla tavalla läsnä.
Arvoisat avajaisvieraat, nauttikaa näkemästänne. Onneksi olkoon, Liisa, menestystä näyttelyllesi."