torstaina, huhtikuuta 10

VAIN VALLANKUMOUS

Claes Andersson










Claes Andersson FST5:n "Vilken cirkus" -ohjelmassa 3/4:

"Yhteiskunnassamme ja maailmassa tapahtuu jotain, joka vie meitä väärään suuntaan. Saamme koko ajan enemmän tavaroita ja voimavaroja, joita jakaa, mutta samalla meistä tulee tunteettomampia ja köyhempiä. Emme välitä toisistamme, emme kuuntele kanssaihmisiä. Haluamme vain enemmän kaikkea itsellemme, mikään muu ei kiinnosta.

Arvomme ihmisenä mitataan onnistumisena työelämässä, rahan ja tavaran määrässä. Yhteiskunta ja maailma jakautuvat kahteen täysin eri osaan. Osa elää yltäkylläisyydessä, osalla ei ole edes elämän perustarpeita.

Tämä pahenee koko ajan myös Suomessa. Talouskasvusta huolimatta köyhien määrä kasvaa. Yhä useammat syrjäytyvät yhteiskunnasta. Heillä ei ole rahaa ruokaan ja vaatteisiin, vaan jonottavat leipää. Nyt on aika tehdä jotain radikaalia. Toivon todella, että kaikki ne ihmiset, jotka nyt syyttään joutuvat yhteiskunnan ulkopuolelle tekevät vallankumouksen ja vaativat oikeutta, joka kuuluu kaikille eli vähimpään, jolla voi syödä, asua ja saada koulutusta, kuten ne, joilla on liikaa kaikkea.

Nyt tarvitaan vallankumousta. Vähempi ei riitä, vain vallankumous.

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Rikkaiden ja köyhien välisen kohtuuttoman kuilun jatkuva syveneminen, yhä kiihtyvä todellisen varallisuuden kuluttaminen, rahamaailman instituutioiden vallan kahvassa olevien ihmisten sokeus ja toiminnan painopisteen siirtyminen todellisen varallisuuden luomisesta rahoitusomaisuuden paisuttamiseen ovat suorassa suhteessa toisiinsa. Sen ymmärtämiseen ei tarvita erityisiä näkijälahjoja. Superrikkaiden joukko muodostaa yhden prosentin kymmenesosan tai sitäkin vähäisemmän osan maailman väestöstä, mutta se pystyy rahoittamaan poliittisia kamppanjoita ja nostamaan valtaan politiikkoja, jotka edistävät finassikapitalismille suotuisia hankkeita, kuten myyntivoittojen leikkauksia, jotka siirtävät verotaakkaa pörssikeinottelijoilta palkansaajille. Muitakin verotukseen liityviä helpotuksia.Mitä suuremmiksi finassikuplilla keinottelevien ihmisten voitot nousevat, sitä paremmin he kykenevät edelleen edistämään itselleen suotuisien poliitikkojen toimintaa ja sitä avokätisemmin he tarjoavat yhtiöiden toimitusjohtajille kannustinosuuksia, jota nämä tekisivät kaikkensa pitääkseen osakkeiden hinnat nousussa.
Globaalin kapitalismin sääntöjen mukaan todellinen vauraus kuuluu sille, joka kykenee maksamaan siitä suurimman summan rahaa.
Koska valtaapitävät keinottelijat, politiikot ja yhtiöiden huippujohtajat menestyvät rahassa mitaten erinomaisesti, he kykenevät hankkimaan omistukseensa yhä suuremman osan yhteiskunnan varallisuudesta. Näin heille syntyy harha siitä, että yhteiskunnan todellinen vauraus karttuu samassa suhteessa kuin heidän rahavaransa. Heidän näkökulmastaan ihmiskunnan asiat eivät koskaan ole olleet näi hyvin.
Raha on sokaissut heidät näkemästä rahamaailman toimiensa todellisia seurauksia, eivätkä he kärsi maailman todellisen vaurauden ehtymisestä. Mitä globaalimmaksi talusjärjestelmä muotoutuu, sitä helpommin he saavat käsiinsä loputkin maailman rikkauksista.
Kaikki on hyvin kun rikkaiden pöydät notkuvat maailman herkuista.
Suurin osa miljardeja ihmisiä sensijaan näkee nälkää ja vesipulaa koska sekin on valjastettu suurpääomalle ja yksityistetty ja ihmisillä ei ole varaa maksaa vedestä niin vesihanat on suljettu.
Niin mielipuolinen järjestelmä on kapitalismi. Kun kuuntelemme kapitalismin seireenilaulua vaikuttaa siltä kuin ihmiskunta olisi tehnyt yhteisen päätöksen elämän pyyhkäisemiseksi pois maapallolta.Totuus, jota poliittisen johtomme on niin vaikea tajuta, on tuskallista arkipäivää miljardeille kapitalistisen järjestelmän marginaaleissa tai niiden tuolla puolella eläville ihmisille.
Kapitalismin midaksenkirous on toden teolla lyömässä itseään läpi globaalilla tasolla. Rahamaailma rikastuu ja elollinen maailma kurjistuu. Rikkaiden ja köyhien kuilun syveneminen ihmisen itsekkyys ahneus ja välinpitämättömyys nykyisestä kehityksestä joka on jo kestänyt yli 30-vuotta ja mitään muutosta parempaan en näe? Vallankumous ihmisten tietoisuuden tasolla kuinka he ovat joutuneet kaiken valheen keskelle "höntitettäväksi".

Kreikkalaisen mytologian mukaan Midas-niminen kuningas hallitsi Fryygiaa,erästä Vähä Aasian muinaiskaupunkia. Vastalahjaksi palveluksesta Dionysos lupasi toteuttaa Midaksen toivomuksen. Midas toivoi, että kaikki mihin hän koskisi,muuttuisi kullaksi.
Toive toteutui, mutta huomatessaan ruokansa, juomansa ja jopa rakkaan tyttärensä muuttuvan kullaksi, hän ymmärsi, että hänen siunaukseksi olettamansa ominaisuus olikin kirous. Hänellä oli rajattomasti kultaa- hänen rakkaittensa ja oman henkensä kustannuksella.
Tarun opetus meidän ajallemme on syvällinen, vaikka ei siitä vielä viisastu. Elämää ei kannata vaihtaa rahaan, sillä itse elämä antaa rahalle arvon. Väheksyessämme elämää rahan kustannuksella olemme langettaneet Midaksen kirouksen itseemme ja jälkeläistemme päälle.

Demogratia toteutuu parhaiten aktiivisella kansalaistoiminnalla.
Olisi mukavaa jos ihmiskunta pystyisi istumaan yhteiseen ruokapöytään vaikka toivottomalta se näyttääkin.

Terveisin: Oikeudenmukaisuuden puolustaja Arja!

Unknown kirjoitti...

Tietty tarkoitin Demokratia jonka Suomessakin loivat suurpääomat.
Senhän pitäisi olla enemmistö valtaa joka on kuitenkin käsitykseni mukaan nyt todella pienen vähemmistön markkinoiden valtaa jota johtavat sitten eri valtioiden politiikkan- eliitit jotka ovat valinneet kansan vähemmistö. Mutta onhan tuo sana kaunis Demokratia. Joka on myös kadoksissa Vanhasen kakkoshallitukselta kun kuuntelee heidän lausuntojaan kuinka hyvinvoiti on lisääntynyt?

Terveisin:Arja!

Anonyymi kirjoitti...

http://www.aanenvoima.blogspot.com/

Tota kiinnitti vain huomion Anderssonin kommentisssa tämä kohta
"Toivon todella, että kaikki ne ihmiset, jotka nyt syyttään joutuvat yhteiskunnan ulkopuolelle tekevät vallankumouksen "

Eli vallankumouksen tekeminen jää siis pitkäaikaistyöttömille, pätkä työläisille, köyhille kansaneläkeläisille ja muille huono-osaisille väestöryhmille.

Voiko tohtori Andersson vakavissaan uskoa, että tälläinen porukka kykenee vallankumoukseen oikeesti? Tekeekö Anderssonkin vain poliittista liturgiaa?

Nikander kirjoitti...

Eihän tuo porukka sitä tee. Mutta toivottavasti ei myöskään hyväpalkkaiset duunarit ja muu keskiluokka. Niitähän ei kiinnosta kuin bensan hinta, oma liksa ja tulevan eläkkeen määrä, jotta saisi sen toisen tai kolmannen auton ym. kivaa haitaketta!