torstaina, tammikuuta 22

TUNTEMATON MAAILMALLE!

Musta marski
















Kun paljastui, että Batman-elokuvaakin lavastanut Steven Lawrence on mukana tuotannossa oli selvää, että kysymys on suuren luokan elokuvasta.

Nyt Renny Harlinin "Tuntemattoman" tähtimiehitys alkaa varmistua! Hyvillä suhteillaan ja "väsytystaktiikallaan" hän on saamassa tuotannolleen todellisen tähtimiehityksen.

"Kaikki alkoi siitä, että sain Samuel Jacksonin kiinnostumaan hankkeestani. Hänen avullaan kaikki lähti kulkemaan. Hän tuntee Hollywoodista kaikki ja tämä oli tärkeää tuotantoni uskottavuudelle. Hän on kirjallisuudesta ja historiasta kiinnostunut henkilö ja hänelle oli helppo 'myydä' tarina Suomen marsalkka Mannerheimista. Olemme suunnitelleet elokuvaa yhdessä ja miettineet pääosien esittäjiä. Tällainen tilaisuus tulee vain kerran elämässä. Uskallan tuskin ehdottaa 'Samille' jotain näyttelijää ja hän vastaa vain, että soitetaan ja kysytään. Uskomatonta.

Tunnen toki suomalaiseni, mutta kun näin Suomessa vieraillessani Kansallisteatterissa Kristian Smedsin Tuntemattomassa Rokkana tummaihoisen Henry Hanikan ajattelin, että kyllä Suomen kansa on valmis mustaan Mannerheimiin."

Renny Harlin
-------------------


Anthony Hopkins innostui heti sadistisen Lammion roolista.

Renny: "Rokkaa ja Suen Tassua miettiessäni rohkenin ehdottaa Sämille tätä parivaljakkoa, italiaanoja - vähän kuin välittömiä karjalaisia. Kovan tappelun jälkeen se meni sitten näin."

Rikka Rokassa
"Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä. Täs siul on sellane." Kuulustelukohtaukseen Sarastien kanssa hän on treenannut legendaarista repliikkiään: Are you talking to me?

Pacino Sutena
"Sus. Sotamies Susha mie oon"

Ja kaaripyssy
Jack Nicholsonilta irtoaa luontevasti Honkajoki!
"-Oletteko mielenvikainen?"
"-Herra kapteeni. Tällaista kysymystä ei epäilyksenalainen voi koskaan itse ratkaista. Sen asian määrittelee ympäristö"

Ihan käkenä
Venäjänkielentaitoinen Ville Haapasalo on tietenkin Baranohvin poika. Pelkästään tällä roolivalinnalla taataan täydet katsomot Venäjällä.

Petroskoin Veeraa näyttelee Martti Suosalo.

Salmin kirkko
Amerikkalainen tuottaja on luvannut rakentaa Salmin kirkon uudestaan ja ehompana. Hän oli nauranut, että siellähän on jo valmiiksi hajotettu kirkko, joten voidaaanhan me rakentaa uusikin kun ei tarvitse entistä hajottaa.

Nurmoilan kylää
Mm. täällä Nurmoilan aidoilla tapahtumapaikoilla paukkuu pian. Keväällä aloitetaan talvikuvauksilla. "Pyrotekniikka sentään kelpasi jenkeille entiseltä Lenfilmiltä kun näkivät heidän teknisen tasonsa. Kaikki muu tuodaankin sitten Usasta pitsanpohjia myöten. Luulevat kai, että elämme jossain takapajulassa" naurahtaa Renny.

Isänmaan partureita
"Rokka" harjoituskuvassa. "Sie hitto ammuit miulle jakkooksen ja siint hyväst mie sahhaan siult puol päätä pois."

Kansainvälisen filmausyhteistyön veteraani Åke Lindman harmittelee, ettei kuntonsa vuoksi pääse touhuun mukaan. "Kun vihdoinkin ollaan tosissaan liikkeellä".

Mika Kaurismäki elokuvan budjetista kuultuaan: "Näillä dollareilla minä ja Aki olisimme filmanneet koko tuotantomme moneen kertaan uusiksi."

KATSO ..?..?..?.. LOIKKAA!

Varo loikkareita!
  • Nurmijärven "syrjäytetty" demarikaksikko loikkasi vihreisiin.
  • Demarien ryhmä hupeni kahdella Mäntsälässäkin.
  • Kari Järvenpää harkitsee lähtöä kokoomuksen ryhmästä Mäntsälässä.
  • Riihimäellä jo kaksi demaria loikannut kokoomukseen.
  • Hyvinkäällä Annika Kokko (ent. kristillisdemokraattien puoluesihteeri) loikkasi taannoin kokoomukseen ja on nyt kaupunginvaltuuston puheenjohtajana!
Tervetuloa seuraavalle lottokierrokselle!

lauantaina, tammikuuta 10

LET´S PAUL


Amerikkalaisen Gibson-yhtiön valmistama Les Paul on yksi maailman kuuluisimmista sähkökitaramalleista, mutta nimi ei ole enää sen yksinoikeus - ainakaan Suomessa!

Helsingin käräjäoikeus päätti elokuussa, että Les Paul on menettänyt tavaramerkkinä oman erottamiskykynsä ja muuttunut yleiskieliseksi ilmaukseksi tietynlaisesta kitaratyypistä, jota voivat markkinoida nimellä Les Paul muutkin yhtiöt. Vaikka kyse olisi vain "kopioista".

Les Paul - 93 v. - soittaa edelleen maanantaisin New Yorkin Iridium-jazzklubilla!

torstaina, joulukuuta 25

IHAN SINISTÄ JOULUA?

Georgia mielessäin














(Klik!)

Aluksi pätkä Pirjo Hämäläisen kolumnista vuodelta 2006:

"Nautimme kahvia tätien kanssa, niitähän on (Jumalan kiitos) enää kaksi elossa ja rupattelimme sekavia. Sanon nyt johdantona, että Säkkijärvi oli täynnä Hämäläisiä ja Outisia, mutta kummastakaan suvusta ei tätipörssissä mitaten noussut ainuttakaan noteerattavaa lahjakkuutta. Ja sitten annetaan palaa:

Täti n:o 1: Oot sie yhtää aatelt Outise Raitaa meilt Karvalast Säkkijärvelt, hälleehä ei sit hyväst käyntkää.
Täti n:o 2: Mitä sie nyt haastat? Onks hää sit siel Amerikas kuolt vai mite sie sil viisii minnuu pelottelet.
1: Ei se kuolt oo mut usotha sie et niist Outisist ei oo millonkaa olt mihinkää.
2: Älä sie rupia miun kans riitelemmää. Ohan se tyttö, se Outise Kati saant jottai vilmiroliikii.
1: Mie en viissis tät siul sannoo, mut Outise Raita asu Amerikas neekeri kans.
2: Tiijät sie mitä, voiha hää olla sil viisii miehe tarpees, et ei siin ain voi oikiaa miestä saaja.
1: Vot, vot, mie tiijän, mut oot sie kuult, et se neeker ei ees näht. Se ol sokia.
2: Sokia! Sit miunkii pittää sannoo, et tää Outise suku on olt ain nii uteloo.
1: Miul on täs kuva Kouvola Sanomist. Kyl mie vähä häpiän naapuri tytön takkii. Mikä tää on tään neekerin nimikää?
2: Anna vällee niit siun silmälassiais, mut kyl miust näyttää nii ko siin lukis et Ray Charles."

Tänään neloselta 19.45 "Blues Brothers", jossa Ray suhteellisen tiukkana soitinkauppiaana.

torstaina, joulukuuta 18

TAAS KENKÄÄ!

Taas kenkää!










(Klik!)


Nykyään saa herkästi kenkää, kysy vaikka Yrjöltä! Kuvan linkistä pääset jouluhenkiseen peliin vaikkapa pyhien ratoksi.

sunnuntaina, joulukuuta 14

LINUX AS LINUX

Marxismi-pingvinismi















Brittiläinen tekniikkasivusto Vnunet.com risti suomalaisen Linus Torvaldsin kaikkien aikojen suurimmaksi nörtiksi.

Suomi voi olla kerrankin ylpeä osaajistaan, sillä suomenruotsalainen Linus Torvalds vei kultamitallin nörttikisassa, jossa listattiin kaikkien aikojen suurimmat nörtit. Mies jätti taakseen muun muassa Bill Gatesin.

Torvalds on tunnettu tietotekniikka-asiantuntija, joka on kehittänyt Linux-käyttöjärjestelmän.

Tekniikkasivuston raadin mukaan Torvalds on luonut maailman menestyksekkäimmän käyttöjärjestelmän, josta jokainen käyttäjä voi muokata mieleisensä.

Torvaldsin jälkeen top 10-listalla ovat muun muassa Apple-mies Steve Wozniak ja internetin luoja Sir Tim Berners-Lee. Itse Gates ei ole nörttilistalla.

lauantaina, joulukuuta 13

ARENA 100 VUOTTA!

Arena 13/12 2008












Hyvinkään Arena-elokuvateatterirakennus täytti 8/12 kunniakkaat 100 vuotta. Kuten Kari Uusitalokin lehtikirjoituksessaan ihmetteli, ei sitä kaupungissa mitenkään huomioitu. Näyttely sen historiasta olisi ainakin ollut paikallaan siinä kuin vastaava Mika Waltarin Hyvinkään vuosistakin.

Kuvassa Arena tänään - ei ihan juhlakunnossa. Toivottavasti se nykyisen omistajansa toimesta kunnostetaan. Nähty on, että vain yksityishenkilöt pystyvät tässä kaupungissa vanhoja rakennuksia kunnostamaan esimerkkeinä ns. Sininen talo ja Laineen talo. (Arenasta tietoa kirjasta "Muistojen Arena" 1989).

Kuka muuten tietää, että Risto Jarvan elokuva Työmiehen päiväkirja sai maailman ensi-iltansa Kinomassa vuonna 1967. Juhlanäytöksessä olivat läsnä elokuvan päätähdet Paul Osipow ja Elina Salo sekä monet elokuva-alan kuuluisuudet kauppaneuvos Risto Orkosta lähtien.

Juhlavuodelle sopivasti Julia on saanut uuden yrittäjän elokuvia pyörittämään. Onnea hänenkin liiketoimilleen. Ei olisi pahitteeksi, että Hyvinkäällekin eksyisi edes kerran vuodessa raina, jota kannattaisi käydä katsomassa.

perjantaina, marraskuuta 28

ÄOM?

Älä osta mitään!


(Klik)

Tänään(kin) vietämme "Älä osta mitään" -päivää!

sunnuntaina, marraskuuta 23

VATIKAANI ANTOI ANTEEKSI LENNONILLE

Kuka täällä luuraa?













(Klik?)


Vatikaani on uutistoimisto Reutersin mukaan antanut vihdoin anteeksi John Lennonille tämän kommentin, jonka mukaan Beatles oli Jeesustakin kuuluisampi. Vatikaanin sanomalehti pitää Lennonin mielipidettä yllättävään kuuluisuuteen totutelleen nuoren miehen kerskailuna.

Lennonin kuuluisa lausunto julkaistiin englantilaisessa sanomalehdessä vuonna 1966. Tokaisu suututti uskovaisia erityisesti Yhdysvalloissa, missä muun muassa poltettiin yhtyeen levyjä suurilla rovioilla.

Aika tuntuu kuitenkin parantaneen haavat. Vatikaanin Osservatore -lehden artikkelissä jopa ylistettiin Beatlesin musiikkia ja yhtyeen kappaleiden ajatonta lumousta.

John Lennon murhattin New Yorkissa vuonna 1980.

torstaina, marraskuuta 20

THE CHURCH OF STOP SHOPPING


Saarnaaja Reverend Billy ja Lopettakaa shoppailu -kirkko Kampissa eilen.

perjantaina, marraskuuta 14

MITCH MITCHELL IN MEMORIAM

Jimi & Mitch












(Klik)


Rumpusoolo Ruotsissa tammikuun yhdeksäs 1969

tiistaina, marraskuuta 11

PÄIVITTELYÄ

Fonografi









(Klik)

Muista tuoreuttaa varmuuskopiosi säännöllisesti, ettei käy kuten Yhdysvaltojen avaruusvirasto Nasalle.

Pitkän tauon jälkeen kuumatkat asialistalleen ottanut Nasa tarvitsee kuumeisesti yli 30 vuoden takaisten Apollo-lentojen kuupölystä keräämää tietoa, mutta valitettavan ”arkistointivirheen” takia tiedot sisältävät nauhat on heitetty menemään.

Avaruustutkijoiden onneksi nauhoista löytyi varakopiot Australiasta. Heidän epäonnekseen nauhojen formaatti oli kuitenkin niin antiikkinen, että mikään toimiva tallennuslaite ei pystynyt lukemaan 173 pölynauhan dataa.

Australialainen tietojen palautukseen erikoistunut SpectrumData on nyt kuitenkin löytänyt paikallisesta museosta ikivanhan IBM 729 Mark V -nauha-aseman, jonka pitäisi pystyä lukemaan nauhat - jos yhtiö vain saa kunnostettua rakkineen. (ABC News).

sunnuntaina, marraskuuta 9

torstaina, marraskuuta 6

LAURI, LAURI?

SAK:n jäsenkunnan myötämielisyys kansalaispalkkaa kohtaan on yllättänyt keskusjärjestön johdon. Kyselytutkimuksen mukaan puolet jäsenistä on valmis hyväksymään SAK:n jyrkästi vastustaman kansalaispalkan. Kansalaispalkasta väännetään parhaillaan kättä hallituksen sosiaaliturvaa uudistavassa komiteassa.

Vastaajat antoivat pääosin tukensa työttömyysturvan korottamiselle ja olivat suurella enemmistöllä myös sitä mieltä, ettei työttömyyttä vähennetä työttömyysturvaa leikkaamalla. Kuitenkin lähes joka toinen vastaaja ja SAK:n omasta jäsenkunnasta jopa tasan puolet vastaajista ilmoitti olevansa kansalaispalkan kannalla.

SATAA LUNTA, SATAA VETTÄ...

Hallitus on perustanut Sata-komitean valmistelemaan sosiaaliturvan kokonaisuudistusta. Työttömyysturvan rakennetta aiotaan muuttaa niin, että se kannustaa etsimään työtä. Tämän vuoksi työttömän työttömyysturva jaetaan työnhakukausiin ja niin sanottuihin aktivointikausiin. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan pituus puolittuisi nykyisestä kahdesta vuodesta vuoteen.

62 prosenttia suomalaisista nostaisi Suomen työttömyysturvan pohjoismaiselle tasolle, selviää SAK:n tekemästä kyselystä. Ruotsissa ja Tanskassa keskimääräinen työttömyysturva on parisataa euroa Suomen vastaavaa korkeampi.

MEILTÄHÄN TÄMÄ KÄY

KenkääMetsäyhtiö UPM on vahvistanut sulkevansa Kajaanin paperi- ja Tervasaaren sellutehtaan vuoden loppuun mennessä. Henkilöstöä vähennetään Suomessa noin 700:lla.

Metsä-Botnia harkitsee Kaskisten tehtaan tuotannon keskeyttämistä toistaiseksi vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen aikana. Vaihtoehtoisesti yhtiö harkitsee tehtaan tuotannon lopettamista kokonaan. Botnia käynnistää asiaa koskevat yhteistoiminta-
neuvottelut. Neuvottelujen piirissä on 223 henkilöä. Tuotannon keskeytysvaihtoehdossa keskeytyksen kestoajaksi arvioidaan tällä hetkellä yli 90 päivää.

Hirsitaloja valmistava Honkarakenenne on ilmoittanut lomauttavansa koko henkilöstönsä 2-8 viikon ajaksi. Lomautukset koskevat noin kolmeasataa henkilöä. Honkarakenteella on tehtaita Karstulassa ja Alajärvellä.

tiistaina, marraskuuta 4

YÖVAHTI

Yövartija














(Klik)




Aktivistiperheen poika Tom Morello valveutui poliittisesti nuorena - ihonvärinsä takia.

Morello ei kuitenkaan julistaudu lukuisten kollegojensa tapaan Obama-faniksi. Syy on täydellinen epäluottamus Yhdysvaltain poliittiseen järjestelmään.

"Molempien ehdokkaiden puolueet ovat suurten korporaatioiden talutushihnassa. Sekä republikaanien että demokraattien politiikkaa dominoivat ahneus, militarismi ja kapeakatseisuus. Tämän seurauksena maamme johto sotii edelleen Irakissa ja Afganistanissa, talloo kansalaistensa ihmisoikeuksia, lisää maailmanlaajuista taloudellista epätasa-arvoa ja edistää ilmastonmuutosta."

Hän uskoo, että Amerikka voi hyvin, jos sen kansalaiset alkavat itse toimia.

maanantaina, marraskuuta 3

KALLIS KÖYHYYS

Kallis köyhyys











(Klik)


Hei, olen köyhä. Kuinka paljon enemmän maksan?

Suomi on vuonna 2008 rikkaampi maan kuin koskaan aikaisemmin. Silti maassa elää satojatuhansia köyhiä, jotka kamppailevat päivittäin taloutensa kanssa. Rikkailla ei sen sijaan ole enää Suomessa maksuvuoroa, heillä on vain valta, voima ja kunnia. Yrityksiltä ei enää vaadita vastuunottoa yhteiskunnasta tai työntekijöistä, ainoastaan tulosta. Hallituksen ajamat veroratkaisut suosivat rikkaita, hyvä- ja keskituloisia. Olemme palaamassa uudelleen luokkayhteiskunnan aikaan. Nykyaikana ihmiset jaetaan hyviin ja huonoihin ihmisiin heidän ostovoimansa perusteella.