Dokumentti kertoo Vietnamin sodan vastaisista toimista Yhdysvaltojen asevoimien sisällä. Toisin kuin historiassa monasti on esitetty, kaikki sotilaat eivät olleet sodan puolesta tai totelleet käskyjään kyselemättä. Monet olivat sotaa vastaan ja kertoivat mielipiteensä avoimesti mm. parakkien sisällä kiertäneiden lehtien muodossa. Osa joutui jopa vangituksi sodan vastaisten toimiensa takia.
Jane Fonda & Co sketsissä:
"Mielenosoittajia, miten toimitaan?
-Kuten aina. Kutsutaan merijalkaväki.
-Ei onnistu.
-Miksi ei?
-He ovat merijalkaväki!
Hyvin tehty ja erittäin kiinnostava dokumentti valaisee sellaista osaa Vietnamin sodan vastaisessa liikkeessä, joka on historiassa jäänyt kovin pienelle huomiolle. Varsinkin Yhdysvalloissa Vietnamin sodan historiasta on tullut tavallaan osa myyttiä, johon ei kuulu ajatus, että sotaa oltaisiin vastustettu myös asevoimien sisäpuolella. Todellisuus ei kuitenkaan ollut lainkaaan niin yksinkertainen.
YLE Teema sunnuntaina 21.55.