maanantaina, joulukuuta 27

EI ENÄÄ RUISROCKIA!























(HS 27/12 1971)


Siitähän se alamäki alkoi.


torstaina, joulukuuta 23

HYVÄÄ JOULUA!























Pari leipuria Hyvinkään Port Arthurissa Matinkadulla vuonna 1957.

keskiviikkona, joulukuuta 15

LUMIUKKO HYVINKÄÄSALISSA














Animaatioklassikko Lumiukko nähtiin Hyvinkääsalissa tiistaina Hyvinkään orkesterin säestyksellä. Kapellimestarina hääri (Kaija Saariahon tytär) Aliisa Neige Barrière. Hieno ja liikuttava esitys!

perjantaina, joulukuuta 3

MODERNIN VELHO























On mahdollista, että Nikola Tesla (1856-1943) otti ensimmäisen röntgenkuvan, Mark Twainin kädestä.

Tesla ja ystävänsä Mark Twain















Hän tunnusti, että oli kuluttanut alkoholijuomia "enemmän kuin suurehkon järven verran".

"Pystyisin sysäämään maapallon kiertoradaltaan, mutta en tee sitä!"

"Kun langattomuus on toteutunut täydellisesti, pystymme pitämään yhteyttä toisiimme välittömästi etäisyydestä riippumatta. Eikä siinä kaikki: television ja puhelimen avulla näemme ja kuulemme toisemme yhtä moitteettomasti kuin olisimme kasvotusten, vaikka välillämme olisi tuhansia kilometrejä. Ja ne laitteet, joilla tähän pystymme, ovat hämmästyttävän yksinkertaisia verrattuna nykyiseen puhelimeemme: ihmiset pystyvät kuljettamaan niitä liivintaskussaan. On enemmän kuin todennäköistä, että sanomalehdet painetaan `langattomasti` kotona yön aikana." (1926)

Tesla esittelemässä langatonta energiansiirtoa 1891 New Yorkissa















Keksijä puhui myös autonvalmistajien kanssa "automobiilista, joka omin neuvoin pystyisi suorittamaan monenlaisia toimintoja aivan kuin sillä olisi oma älynsä". (1919)  Tuo ennustus kuultiin yli sata vuotta ennen kuin Elon Musk alkoi valmistaa Tesloiksi nimeämiään sähköautoja, joissa on viimeisteltyjä automaattiohjausominaisuuksia eli jotka "omin neuvoin pystyvät suorittamaan monenlaisia toimintoja".

Oikeusministeriön sotaosasto päätti kaikesta huolimatta, että armeijan asiantuntijoiden oli tutkittava keksijän paperit yksityiskohtaisesti. Teslan kirjoitusten arkaluontoisuutta arvioimaan OAPC (Office of Alien Property Custodian) palkkasi John Trumpin, Massachusettsin teknillisen korkeakoulun MIT:n suurjännitetutkimuslaboratorion johtajan. Kampanjoidessaan Donald Trump sanoi sukulaisestaan: "Minulla oli setä, josta tuli MIT:n huippuprofessori. Tohtori John Trump. Nero. Se on minulla verissä. Olen fiksu. Hyvät numerot. Siis tosi fiksu".

Teslan Wardenclyffe Tower Long Islandilla






















Kenties kaikkein oudoimmassa salaliittoteoriassa Teslan pitkäaikainen toimistopäällikkö George Scherff olisi asettunut Saksaan, missä Adolf Hitler olisi antanut hänen pojalleen tehtäväksi palata Yhdysvaltoihin vakoilemaan Teslaa ja lopulta tappamaan tämän. Näiden uskomattomien tapahtumien vuoksi George Scherff nuorempi vaihtoi sitten nimensä George Herbert Walker Bushiksi ja hänestä tuli Yhdysvaltojen 41. presidentti.

Teslan kultainen uurna
















Elokuvassa "The Prestige" (2006) David Bowie esitti Teslaa. "The American Side" -leffassa näyttelijä kysyy, keksikö Tesla mitään ja päähenkilö vastaa: "Joo, 1900-luvun."

Kun Einsteinilta kysyttiin, miltä tuntuu olla maailman älykkäin ihminen, hän vastasi: "En minä tiedä, kysykää Teslalta."