(Klik)
Sony on ilmoittanut, että se lopettaa kokonaan 3,5 tuuman levykkeiden valmistuksen. Maaliskuun aikana myynti on lopetettu valtaosassa maailmaa muutamia Intian tapaisia erikoismarkkina-alueita lukuun ottamatta.
Myynti jatkuu Japanissa ensi vuoden maaliskuuhun saakka. Silloin valmistus lopetetaan kokonaan.
Ilmoitus merkinnee käytännössä levykkeen laajamittaisen käytön kuolemaa. Muut suuret valmistajat ovat jo lopettaneet levykkeiden myynnin. Kun Sonyn korput häviävät markkinoilta, jäljelle jää todennäköisesti enää pienempää valmistusta erikoistarkoituksiin.
Sony kehitti 3,5 tuuman levykkeen vuonna 1981 aiemman 5,25 tuuman levykkeen eli lerpun korvaajaksi.
torstaina, huhtikuuta 29
keskiviikkona, huhtikuuta 28
"USA:N VAARALLISIN MIES"
(Klik!)
Ihmisoikeusaktivisti Malcolm X:n murhaan osallistunut Thomas Hagan on päässyt vankilasta ehdonalaiseen vapauteen. Hagan oli yksi kolmesta miehestä, jotka murhasivat Malcolm X:n ampumalla vuonna 1965.
69-vuotias Hagan on ilmaissut katuvansa tekoaan, jonka hän teki suuren väkijoukon edessä. Silminnäkijöiden joukossa oli mm. useita Malcolm X:n lapsia.
Murha käynnisti Yhdysvalloissa suuren rotujen tasa-arvoon liittyvän poliittisen ja kulttuurisen muutoksen.
FBI:n kansiot Malcolm X:stä täällä (4065 sivua).

lauantaina, huhtikuuta 24
PAINU HELVETTIIN!
(Klik!)
Marikki Hakolan "Moloch" on vuorovaikutteinen multimediainstallaatio, joka perustuu Mikael Toppeliuksen Haukiputaan kirkkoon (1774-77) toteuttamaan seinämaalaukseen Viimeinen tuomio. Enemmän teoksesta täällä.

perjantaina, huhtikuuta 23
SÄTEILEEKÖ POLLA?
(Klik!)
Saamme pari uutta ydinvoimalaa kunhan ensin rakenteilla oleva päre saadaan "valmiiksi". Tulevilta laitoksiltakin välttyisimme, jos vakuutukset olisivat Ameriikan mallia.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston energiatalouden emeritusprofessori Risto Tarjanteen mukaan "suuronnettomuuden todennäköisyys on luokkaa kerran miljoonassa vuodessa. Nykyisin se on kai jo painettu yhteen kymmenessä miljoonassa vuodessa".
Erikoista tilastomatematiikkaa. Ydinvoimaa on käytetty vasta viisikymmentä vuotta ja muistamme mm. Harrisburgin ja Tsernobylin. Voimme olla siis rauhassa ainakin pari miljoonaa vuotta. Pohjavesi saattaa saada sitä ennen pientä sivumakua. Eyjafjallajökull muistutti meitä siitä, kuinka hyvin hallitsemme luonnon voimia.
keskiviikkona, huhtikuuta 21
sunnuntaina, huhtikuuta 18
lauantaina, huhtikuuta 17
OTON PÄIVÄ
(Vie hiiru kuvan päälle)
Tanskalaisella Carlsbergin olutpanimolla lakkoiltiin 8/4 lähtien pari päivää. Panimon varastotyöntekijät ja kuljettajat keskeyttivät työt, koska yhtiö päätti 1. huhtikuuta alkaen rajoittaa kaljanjuontia työaikana.
Lakkoilijat vaativat, että panimo palauttaa vanhan säännön. Se tarkoitti kolmea ilmaista olutta päivässä lounasajan ulkopuolella. Uuden säännön mukaan työntekijät saavat nauttia olutta vain lounaan yhteydessä.
Anarchy & Alcohol - Eräs näkökulma dokaamiseen.
perjantaina, huhtikuuta 16
torstaina, huhtikuuta 15
tiistaina, huhtikuuta 13
AINA SOPPII EPPÄILLÄ
Talvisota-laki: Poliittisen keskustelun pitkittyessä todennäköisyys sille, että joku esittää epätoivoisen yrityksen puolustaa kantaansa talvisotavertauksella, lähenee arvoa 1.
Kansanedustaja Marja Tiura vastaa lahjussyytöksiin:
”Minä en pysty tietenkään tässä vaiheessa puolustautumaan muuten kuin sanomalla, että olen syytön. Niin muuten sanoi Suomikin talvisodan jälkeen.” (Helsingin Sanomat, 13.4.2010)
Ei ole tilannetta, johon talvisotavertaus ei sopisi! M.O.T.
lauantaina, huhtikuuta 10
TIGER - ROYAL MAIL = 6-0
19-vuotias "Tiikeri"-kissa selätti Leedsissä kuninkaallisen postilaitoksen. Posteljoonit eivät suostu enää toimittamaan postia Tracy Brayshaw' lle, koska hänen kattinsa on hyökännyt jo kolmen virkailijan kimppuun.
perjantaina, huhtikuuta 9
LUE SIJS HYUE LAPSI TESTE
(Klik)
Tänään liputetaan Mikael Agricolalle ja suomen kielelle.
ISO = "Iso suomen kielioppi" täältä.
1700 viihdyttävää sivua, jotka luettuamme tiedämme senkin, että:
Tänään liputetaan Mikael Agricolalle ja suomen kielelle.
ISO = "Iso suomen kielioppi" täältä.
1700 viihdyttävää sivua, jotka luettuamme tiedämme senkin, että:
Translatiivisijainen predikatiiviadverbiaali on sellaisen intransitiiviverbin täydennys, joka ilmaisee muutosta subjektin roolissa tai sen muussa ominaisuudessa, tekeytymistä joksikin tai soveltuvuutta johonkin:JJ on kehittynyt jatkuvasti paremmaksi ITC-kuljettajaksi. (l) | Kaikkihan voi vielä kääntyä hyväksi. (k) | Yksi valmistui lennonjohtajaksi, – –. (k) | Isokallio ryhtyikin kauppamieheksi. (l) | – – journalisti voi joutua vangiksi tai kidutetuksi – –. (a) | Kymmenien miljoonien myyntivoitot jäivät haaveiksi. (l) | – – savolaiseksi tekeytyminen on taannut synninpäästön toistaiseksi. (k)
keskiviikkona, huhtikuuta 7
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)