keskiviikkona, syyskuuta 20

KUOLLEET LEHDET





Taattua Kaurismäkeä. Liikuttava ja tunteellinen, hauskakin. 

Loistavaa musiikkia taasen. Hieno chapeloppu.

"Otetaanko toiset? Ne on jo kuudennet."

"Kaikki miehet on sikoja. Ei. Siat ovat älykkäitä ja sympaattisia."

(Nimestä tulee mieleeni Jorma Veneskoski joskus keikallaan. Hän kuulutti kyseisen kappaleen ja muisteli Uutta Suomea.)

tiistaina, syyskuuta 19

TORSTI LEHTINEN (1942-2023)
IN MEMORIAM
















Praatattiin hetken muinoin Södikän bileissä. Hän ounasteli, että törmätään vielä jossain Kallion kuppilassa. Mutta kun en Stadin kundi ole, niin törmäämättä jäi. Onneksi kirjat jäivät.


maanantaina, syyskuuta 18

IHMISIKSI









Lauantaiehtoona pelattiin Tampereen Teatterin Frenckellin näyttämöllä Kari Hotakaisen uutta näytelmää Ihmisiksi. Vain kolmen näyttelijän voimin kritiikkiä nyky-yhteiskunnasta. Sopisi hallituksenkin käydä katsomassa. Kaksi musiikkikappaletta, jotka saattavat tässä yhteydessä kuulostaa tai hiillostaa vähän oudoilta. Kyllä. Hotakaisen huumoria. Veteraanin iltahuuto keskivaiheilla. Nautin helevetisti, että ensimmäisen kerran joku Suomessa uskaltaa panna halvalla minusta äärimmäisen vastenmielistä ja laskelmoidun pateettista iltahuhuilua. Sekä lopussa Abban The Winner Takes It All.

https://tampereenteatteri.fi/naytelma/ihmisiksi/





lauantaina, syyskuuta 16

DON JOHNSON BIG BAND METSOSSA























Big Bandiä edustivat hienosti Felix Zenger ja Tommy Lindgren.

perjantaina, syyskuuta 8

PIANISTIN RAKKAUSLAULUJA























Muistat kai Polanskin elokuvan Pianisti























Władysław Szpilman (1911-2000)

Aloittaessaan työnsä uudestaan Puolan radiossa 1945 Szpilman soitti saman Chopinin kappaleen (Chopin Nocturne No. 20), jota oli soittanut kun saksalaisten putoavat pommit katkaisivat lähetyksen 23. syyskuuta 1939. 








keskiviikkona, syyskuuta 6

NIIN ON, JOS SILTÄ NÄYTTÄÄ















Ilmakuva puolalaisen Oświęcim´in kaupungin liepeiltä 1940-luvulta















ja jostain Pohjanmaalta nyt.

Miten nämä muistuttavatkin toisiaan!