Loistavaa Antti Luusuaniemi! Ensi vuonna jatketaan.
Olisipa Hyvinkään kaupunki älynnyt aikoinaan tukea voimallisemmin Veikko Ahvenaisen vuonna 1977 perustamaa Hyvinkään kansainvälistä harmonikkaviikkoa. Millainen tapahtuma se olisikaan nykyisen haitarirenessanssin siivittämänä?
Ilja Jalkanen heitti trubaduurikeikan Leppävaaran Basessa männäviikolla. Loistava ja hauska pelimanni. Ei Klabbin poika - eikä sukuakaan - jonka asian hän kuulemma joutuu aina selventämään. No, heitti silti vitsinä Myrskyn jälkeen.
Ihmisoikeuksista puheen ollen lauloi Joan Baezin kappaleen Joe Hill.
Levottomista puheistaaan syytti hellettä. Kävin huomauttamassa ettei kai tarkoittanut Sakari Hellettä (legendaarisen nurmijärveläisen bluesyhtye Hojasin laulaja-huuliharpistia). Alan miehenä rähähti tietävään nauruun.
Sihteeri on ehkä viimeinen natsivallan ytimen silminnäkijäkertomus. Sen pääkertoja on 106-vuotiaana alkuvuodesta 2017 kuollut Brunhilde Pomsel, jonka lähin esimies oli natsivaltakunnan propagandaministeri Joseph Goebbels. Teos perustuu laajoihin elokuvahaastatteluihin, joista Pomsel antoi luvan tehdä kirjan kuolemansa jälkeen. Pomsel kertoo nuoruudestaan vahvistuvassa natsi-Saksassa, kokemuksistaan natsivallan ytimessä - siitä, mitä hän näki tai ei nähnyt. Natsi-Saksan romahdettua Pomsel jäi neuvostojoukkojen vangiksi ja päätyi useille eri leireille Berliinissä. Vapauduttuaan vuonna 1947 hän palasi sihteerintyöhön, josta jäi eläkkeelle vuonna 1970. Pomsel pohtii kirjassa sukupolvensa syyllisyyttä: hän ei kokenut olleensa vastuussa tai edes tietoinen työpaikallaan tehdyistä hirmupäätöksistä.
Menestynyt saksalaiskirjailija ja journalisti Thore D. Hansen on koonnut Pomselin haastattelut ja käy omassa tekstissään läpi tämän sukupolven jättämää perintöä.
"Paha on olemassa, paholainen on olemassa. Jumalaa ei ole, mutta paholainen on. Mutta mitään oikeudenmukaisuutta ei ole. Oikeudenmukaisuutta ei ole."
Brunhilde Pomsel
"Sihteeri ei ole ainoastaan yksi tärkeimmistä julkaisuista holokaustia tarkasteltaessa, vaan olisi tämänhetkisen poliittisen tilanteen valossa ollut jo kauan tarpeellinen, ajaton muistutus nykyisille ja tuleville sukupolville."
Holokaustista selviytynyt Daniel Chanoch
Kirjan sisällöstä saa hiukan käsitystä lukujen otsikoista:
"Politiikka ei meitä kiinnostanut"
"Hitler oli yksinkertaisesti vain uusi naama"
"Se oli vähän elitististä"
"Uskollinen perikatoon saakka"
"Me emme tienneet mitään"
"En ollut syyllinen"
Mitä Goebbelsin sihteerin tarina meille nykypäivänä opettaa
"Huippu-urheilun
ja politiikan suhde on vaikea. On kyse niin suuresta rakkaudesta ja
samalla niin suuresta moraalittomuudesta. Mitä tehdä? Jotkut jalkapalloa
rakastavat ystäväni ovat ratkaisseet asian niin, että haluavat tietää
korruptiosta ja ihmisoikeusongelmista mahdollisimman vähän. Tieto kun ei
ainoastaan lisää tuskaa vaan joskus likaa kaiken.
Toimittaja-kirjailija Nick Cohen kirjoitti kesäkuun alussa The Guardianissa:
'Fanit ja politiikka ovat toivoton yhdistelmä. Kamppailu ei ole
tasavertainen. Jos mietit, miten olisit reagoinut Hitlerin 1936
olympialaisiin, katso miten reagoit Putinin vuoden 2018 MM-kisoihin ja
opi jotain itsestäsi ja lajin ominaisuuksista.'
(Vuoden 1936 olympialaisista myöhemmin lisää...)
Cohenkin myönsi, että heti moralisoituaan asiaa lehdessä hän antautuu nauttimaan pelistä.
On
melko irvokasta, että poliittinen kantaaottaminen on sakkojen uhalla
kiellettyä pelaajilta ja valmentajilta, kun järjestäjille kisat ovat
puhdasta politiikkaa. Mutta juuri siksi, että urheilua ja politiikkaa ei
voi erottaa, Fifa voisi asettaa isäntämaille todellisia vaatimuksia
ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Siitä se ei ole ollut kiinnostunut
Venäjänkään kohdalla, kuten käy ilmi esimerkiksi 89up-konsulttifirman selvityksestä.
Vuonna
2022 MM-kisat pelataan Qatarissa. Ammattiyhdistysliikkeen
maailmanjärjestön ITUC:n raportin mukaan jo yli tuhat siirtolaista on
kuollut kisojen rakennustyömailla ja lisää odotetaan. Järjestö
luonnehtii raportissaan Qataria 'maaksi vailla omaatuntoa'. (Siitä miten
Qatar ja Venäjä saivat kisat, kannattaa muuten lukea The Guardianin hieno pitkä juttu ”How Russia Won the World Cup”.)
Vladimir
Putinille MM-kisat ovat loistava propagandamahdollisuus, sekä sisä-
että ulkopoliittisesti. Isäntämaana Venäjä voi esiintyä maailmanmahtina
ja samalla näyttää, ettei hallinnon ihmisoikeusloukkauksilla ole mitään
väliä. Kaiken tämän ihanan kansainvälisen ja kansallisen huomion
päätteeksi Putin saapuu Helsinkiin tapaamiseen, joka sekin pelataan
hänen ehdoillaan.
"Nikander on todennäköisesti peruuttamattomasti yhteiskunnan laitamilla, mutta sieltä käsin kykenevä olemaan oma itsensä ja nauttimaan kapinallisista iloistaan."
