tiistaina, heinäkuuta 17

"ME EMME TIENNEET MITÄÄN"























Sihteeri on ehkä viimeinen natsivallan ytimen silminnäkijäkertomus. Sen pääkertoja on 106-vuotiaana alkuvuodesta 2017 kuollut Brunhilde Pomsel, jonka lähin esimies oli natsivaltakunnan propagandaministeri Joseph Goebbels. Teos perustuu laajoihin elokuvahaastatteluihin, joista Pomsel antoi luvan tehdä kirjan kuolemansa jälkeen.

Pomsel kertoo nuoruudestaan vahvistuvassa natsi-Saksassa, kokemuksistaan natsivallan ytimessä - siitä, mitä hän näki tai ei nähnyt. Natsi-Saksan romahdettua Pomsel jäi neuvostojoukkojen vangiksi ja päätyi useille eri leireille Berliinissä. Vapauduttuaan vuonna 1947 hän palasi sihteerintyöhön, josta jäi eläkkeelle vuonna 1970. Pomsel pohtii kirjassa sukupolvensa syyllisyyttä: hän ei kokenut olleensa vastuussa tai edes tietoinen työpaikallaan tehdyistä hirmupäätöksistä.

Menestynyt saksalaiskirjailija ja journalisti Thore D. Hansen on koonnut Pomselin haastattelut ja käy omassa tekstissään läpi tämän sukupolven jättämää perintöä.




"Paha on olemassa, paholainen on olemassa. Jumalaa ei ole, mutta paholainen on. Mutta mitään oikeudenmukaisuutta ei ole. Oikeudenmukaisuutta ei ole."

Brunhilde Pomsel

"Sihteeri ei ole ainoastaan yksi tärkeimmistä julkaisuista holokaustia tarkasteltaessa, vaan olisi tämänhetkisen poliittisen tilanteen valossa ollut jo kauan tarpeellinen, ajaton muistutus nykyisille ja tuleville sukupolville."

Holokaustista selviytynyt Daniel Chanoch


Kirjan sisällöstä saa hiukan käsitystä lukujen otsikoista:

"Politiikka ei meitä kiinnostanut"
"Hitler oli yksinkertaisesti vain uusi naama"
"Se oli vähän elitististä"
"Uskollinen perikatoon saakka"
"Me emme tienneet mitään"
"En ollut syyllinen"
Mitä Goebbelsin sihteerin tarina meille nykypäivänä opettaa

Ei kommentteja: