sunnuntaina, tammikuuta 28

SKARPIT TRUMPUTTAA












Skarpit on pilapiirtäjien ja karikatyristien kilta, joka tietenkin kokoontuu Karin päivänä Visavuorella vuosittain.

Trumputus on 1700-luvun alusta peräisin oleva ilmoitustapa, jossa rummutuksen avulla ilmoitettiin kadun kulmissa kansalaisille uutisista sekä tulevista tapahtumista kuten vaaleista ja veronkeräyksestä. Trumputtajia oli yleisesti vielä 1800-luvulla monissa Suomen kaupungeissa, Naantalissa aina 1900-luvun alkupuolelle.

Ludarille hei (Päivälehden museo, Ludviginkatu 2-4,
näyttely avoinna 18/2 saakka.)























Herra Hakkarainen



perjantaina, tammikuuta 26

MUSIIKIN KEVÄT 1918

 MUSIIKIN KEVÄT 1918












Ylen uudessa artikkelisarjassa (klikkaa kuvaa) seurataan kohtaloita musiikkielämässä lähes päivittäin sata vuotta sitten tammikuun 13. päivästä kesäkuun 9. päivään.

Koulutyttö Katarina Sibeliuksen päiväkirja
Taiteilijapari Alma ja Toivo Kuulan päiväkirjat ja kirjeet
Työväenmusiikkimies Väinö Pesolan päiväkirja
Aikalaisten kertomuksia
Säveltäjä Jean Sibeliuksen päiväkirja
Oopperatenori Wäinö Solan muistelmat

tiistaina, tammikuuta 23

sunnuntaina, tammikuuta 21

UUDEN MAAILMAN KATU























Jos olet kiinnostunut viime vuosisadasta, tämä kirja on luettava. Markus Leikola heittää Bulgakovilta lainaamansa professori Wolandin seikkailemaan ympäri ämpäri maapalloa ja vuosisataa sekä tietenkin ”junailemaan” asiat, ihmiset sekä näiden suhteet siten kuin me ne sittemmin historiasta tunnemme. Eikä se olekaan ihan vähän vaan 939 vauhdikasta sivua.























Tässä romaanin avainsanoja:

Ensimmäinen maailmansota, historialliset romaanit, ideologiat, intertekstuaalisuus, joukkoviestimet, kylmä sota, maailmanhistoria, manipulaatio, politiikka, presidentit, radio, suurvaltapolitiikka, televisio, toinen maailmansota, vallankumoukset, viestintä, yhteiskunnalliset romaanit.

Paikat: Moskova, Neuvostoliitto, Pariisi, Varsova, Yhdysvallat.

Henkilöt: Bill Bullitt, David Sarnoff, Edward Bernays, Ernest Hemingway, Frank Sinatra, Franklin Roosevelt, Ho Chi Minh, J. Edgar Hoover, John F. Kennedy, Joseph Kennedy, Josif Stalin, Lev Trotski, Marian Rejewski, Nikita Hrustsov, Ronald Reagan, Saatana, Sergei Eisenstein, Sigmund Freud, Vladimir Lenin, Woodrow Wilson.


Näin vastasi Sigmund Freud Bill Bullittille kun tämä oli vuonna 1938 ehdottanut hänelle muuttoa Amerikkaan:

”Rakas ystävä Bill,
Kiitos ystävällisestä tarjouksestasi. Mutta Amerikka on yksi jättiläismäinen virhe, ja tupakan tuominen Eurooppaan on ainoa syy, miksi voin antaa Kolumbukselle anteeksi hänen töppäyksensä.
Terveisin ystäväsi
Sigmund”

Wienissä Freud kärsi tuskia suusyövän takia sekä nähdessään ikkunasta kuinka juutalaisia pahoinpideltiin kadulla päivittäin, mutta hän säilytti huumorintajunsa – silloinkin kun gestapo takavarikoi häneltä kuusi tuhatta shillinkiä, kuittia vastaan, johon professori vastasi
   - Hyvänen aika, en ole milloinkaan laskuttanut näin paljon näin lyhyestä ajasta!

Tiiliskivessä käsitellään mm. Kennydyjen suvun vauhdikas historia sekä muutaman puolalaisen huippumatemaatikon enigman ratkaisu, josta sittemmin britit - Alan Turing yhdeksäntuhannen työntekijän kanssa Bletchley Parkissa ottivat kaiken kunnian.

”Puhdas kaunokirja se silti on. En itsekään pysty kattavasti sanomaan, mikä siellä pitää paikkansa ja minkä olen sepittänyt itse”, sanoi Leikola haastattelussa.

Ja niin, Uuden maailman katu on olemassa oleva katu Varsovassa.



lauantaina, tammikuuta 20

lauantaina, tammikuuta 6

AKTIIVISUUDEN YKSIKKÖ ON BECQUEREL














Eikö työttömille voisi kehittää jalkapantaa, jolla voitaisiin onlainina seurata heidän tekemisiään ja varsinkin tekemättömyyksiään?















Allekirjoita aktiivisuusmallin vastainen adressi!

sunnuntaina, joulukuuta 31

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!














"Lyijyn myynti uudenvuoden tinaksi ei ole kiellettyä vielä tänä vuonna, mutta lyijytinat pitää jo nyt myydä pakattuina ja merkittyinä vaarallisia kemikaaleja koskevien velvoitteiden mukaisesti. Myyntikielto tulee voimaan maaliskuussa 2018.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes pitää ongelmallisena myös tinan kuumentamisessa syntyviä höyryjä, joita väistämättä joutuu hengitysilmaan ja näin myös valajien keuhkoihin. Tina sulaa vasta 180 asteessa."

































No just. Ennen vanhaan konelatojat hengittivät vähintään kahdeksan tuntia päivässä kymmeniä vuosia latomakoneen padan tinalyijyantimonihöyryä puolen metrin päästä kasvoistaan. Ainoa suodatin - kuten kuvastakin näkee - oli suussa savuavan tupakan filtteri. Samoin meidän käsinlatojien kämmenet olivat samasta metallista mustina kaiket päivät. En ole kuullut kenenkään siihen kuolleen.

Tinaa myydään edelleen rautakaupoissa kolvaukseen - paljon halvemmalla.

torstaina, joulukuuta 21

JOULUBUGI























Ei facettaa saa, ei mesettää saa,
virus voi päästä windowsin taa.
Joulubugi matkaan jo käy
Nyt osiotauluun merkitään taas,
tyhjä vai rikki, ajatelkaas!
Joulubugi matkaan jo käy
Taas pienet bitit liikkuu
ja muistin merkitsee,
niin joulubugi tietää saa,
kuka skriptin ansaitsee. Siis:
Ei facettaa saa, ei mesettää saa,
offline on paljon mukavampaa.
Joulubugi matkaan jo käy.
Ken errorin saa, ken bluescreenin saa,
wlani voi jäädä ilman salasanaa,
joulubugi matkaan jo käy.
Hän spammitkin hienot tytöille tuo,
pojille troijanhevoset nuo,
joulubugi matkaan jo käy.
Ja sitten kanssa pc:n ,
taas aikaa käyttää voi,
taas roskapostit aukaistaan,
taas jonotusmusiikit soi. Siis:
Ei facettaa saa, ei mesettää saa,
mato voi päästä windowsin taa.
Joulubugi matkaan jo käy.


sunnuntaina, joulukuuta 17

HARLEKIINI 30 VUOTTA!

Eilen juhlittiin Harlekiinin kolmekymppisiä täydellä tuvalla.























Helena ja Osmo Koivisto still going strong!














Paperistarat esitti mm. Juicen Ryvetetyn kyyhkysen, jossa lauletaan tihkusateisesta yöstä Hyvinkään ratapihalla.
















Wanhat Waraosat irrotteli loppuillan. Sai porukan tanssimaan eikä heitä encoren jälkeen meinattu päästää ollenkaan lopettamaan.

Niin ja Laineen Jouni juonsi ja piti kuria mallikkaasti sekä poliisin formussa että frakissa.

keskiviikkona, joulukuuta 6

SUOMALAINEN DELEGOI JUHLIMISENKIN























Eipähän tarvitse tänään televisiota avata!

perjantaina, joulukuuta 1

PRESIDENTTIPELI

Riiko Sakkisen näyttely avattiin eilen Hyvinkään Taidemuseossa.

Hyvä, että edes jossain harrastetaan presidenttipeliä.






keskiviikkona, marraskuuta 29

ONNEA JUHA HURME!

Se Finlandia tiesi paikkansa. Hyvä Elisabeth!























Niemi on erään niemen historia ensimmäisestä sekunnista 14 miljardia vuotta sitten vuoteen 1809. Onpa sitä jo ehdotettu peruskoulun opetusohjelmaankin.


Hurme hurmioituu historiasta ja suomen kansanrunoudesta. Käsiteltyä tulee herrat ja narrit. Henrikit ja Lallit. Turun tuomiokirkon urkujen soitto ja kaikki muukin olennainen. Hurmeen käsittelyssä kaikki muuttuu hauskaksi ja villiksi. Ja kuten hän toteaa kaikki on silti totta.

Tässä jäljempänä maistiaisia Hurmeen käsittelemästä kansanrunoudesta, jota ei aina ole uskallettu päästää kansien väliin.


Nuoren naisen feminististä kritiikkiä:

Kun ennen olin isäni koissa,
isä kuhtu kukkaseksi,
äiti päivän nousemaksi,
veikkonen vein kalaksi,
siskoni sinikukaksi.
Vaan kun jouvun kyläkotiin,
muutun mustaksi siaksi,
takkupääksi tallukaksi:
appi kuhtu ahkioksi,
anoppi pesinpytyksi,
käly kätkyen jalaksi,
nato naattipantioksi.
Kyllä noille neuvon tiiän,
muistan mutkoo vähäsen:
anopin susille syötän,
apin karhuilla revitän,
kälyn syötän käärmehillä,
nadon maistatan sioilla.


Myyttinen maailmanpuu kieltäytyy toimimasta uuden aatteen ja instituution aineksena:

Oli kaksi karjalaista
virolaista ol viisi, kuusi
hihhoiit päivän kirvestäse
toisen päivän toista puolta
kolmannen koko terää.
Menniit puuta etsimään
tammee tavottamaan:
löysiit puun, tapaisiit tammen
alkoiit tammen hakata.

Tammi kielelle rupesi:
”Mitä työ miehet minusta?”
Miehet vasten vastasivat:
”Etsim kirkon kynnyspuita
alttarin asetuspuita
lukkarille laulupuita
Maarian makauspuita.”

Tammi vasten vastajeli:
”Ei minusta niiksi puiksi
ei o kirkon kynnyspuiksi
alttarin asetuspuiksi
lukkarille laulupuiksi
Maarian makauspuiksi:
sus on juossut juurillain
karhu on maannut kannoillain
oravainen oksillaini
lintu laulo latvassain.”


Parannusloitsu palovammoihin (kaskiviljelyssä)
Christfrid Gananderin kuulema Iisalmesta 1786:

Neityt Maaria Emoinen
vitustasi vettä visko
heitä vettä helmostansi
paikoille palaneille:
kipe´ille voitehiksi
vammoille valevesiksi
vammoille parantehiksi.
Voija noilla voite´illa
 joilla Luoja voijettiin
katetti´in kaikkivalta
Pilatuksen piinattua
pahan vallan vaivattua.


Elias Lönnrotin kuulema Ilomantsista 1828:

Kyrpä istu pöyän päässä,
tyyni alla, muhvi käessä,
söipä voita, söipä muuta,
veitellä hopisella,
kuraksella kultasella.
Vittu raato pöyän alla,
ruotia ratusteloopi.
Kyrpä keitti vellinkiä,
vittu puisti härkintä
nuollaksen,
kapustaa kalutaksensa.
Kyrpä suuttua suhahti,
otti korvalta korennan,
väärän puun oven takoa,
sipasi vittua sivuille.
Kävi huulet sitkällen,
sitkällen sätkällen,
meni saunan karsinaan,
hutkastellen putkastellen.

-------------

Väärin teki Väinämöinen,
kun ei puuhun puota luonut,
haapahan halurakoa,
josta saisi saamatonkin,
ottaisi olematonkin.


Lönnrotin kuulema 1828 ensimmäisellä keruumatkallaan:

Ei pillu ole pahoista tehty
eikä aivan arvosista:
tehty kuusta, tehty voista,
silkasta sian lihasta,
emä reikä Enkelistä,
kieli Kiesuksen lihasta.
Vittu vihalla sanoin,
mesi marja miesten kielin,
kutsutahan kultaiseksi,
mainitahan mansikaksi,
sanotan saksan sormuseksi,
omena oma nimensä.
Karhu laski kaksi kämmentähän,
kahden puolen karvaseksi,
mehiläinen mettä kanto,
koko kolme leiviskätä,
nuorten miesten nuoleskella,
hakia halun alaisten.


Seuraavakin Lönnrotilta:

Kysy kyppä kuoltessaan,
mäntä maata mennessään:
Jäikö velkoa vitulle,
rästiä räpälesuulle?


Paimion papin poika Henricus Matthiae Florinus julkaisi vuonna 1702 kokoelman sananlaskuja
"Wanhain Suomalaisten Tawaliset ja Suloiset SananLascut, Mahdollisuden jälken monialda cootut ja nyt wastudest ahkerudella enätyt"

Ei se jouda raamattui tutkiin, joka härkää perseeseen hutkii.
Rikas  pääsee rahallansa, köyhä selkänahallansa.
Katso kalus, muista murus, ajattele asias!
Sui koira, pese koira, koira koira kumminkin on.
Ilo meillä: muori kuoli, lihaa, papuja keitetään!
Nälkä syömättä tulevi, paha karva katsellessa.
Rohkea ruokan saa, kehno nälkään kuolee.
Kalja nauraa oluen töitä.
Humala on toinen mies.
Oluessa ollessani kalua minulla kyllä; olut päästä olkenee, kalu
   kauas kulkenee.
Sitä hiittä palvellaan, jonka hiiden helman alla.
Oma kunkin kaunis, sammakonkin nuijapäänsä.


Kauniiksi lopuksi ote Asikkalan kappalaisen Axell Laurellin teoksesta "Lyhykäinen Kirjoitus Potatesten Eli Maan päronain Wiljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä Huonen hallituxesa" vuodelta 1773:

”Jos lasten edes olis fati täynnän maapäronia, nijn ei he olis nijn suuri vattaiset kuin nyt, vaan hoikat. Ei he tulis myös nijn paljo syöpäisiksi, kuin monda heistä nyt ovat, vaan he kasvaisit voimallisimmaxi, ja heistä tulis nopsamba ja vahvemba väke. Ja minä uskon, että he myös estäisit monda tautia, ja ej nijn monda kuolis sijnä kasvavasa ja parahasa ijässä.”


YLIOPPILAS KIRJOITUSTEN,
SUOMEN KIELENKOE
















lauantaina, marraskuuta 25

DMITRI HVOROSTOVSKY IN MEMORIAM





ELÄVÄ PERINTÖ























Kuvan linkistä Museoviraston esitys elävän perinnön kansalliseen luetteloon hyväksyttävistä kohteista.