Se Finlandia tiesi paikkansa. Hyvä
Elisabeth!
Niemi on erään niemen historia ensimmäisestä sekunnista 14 miljardia vuotta sitten vuoteen 1809. Onpa sitä jo ehdotettu peruskoulun opetusohjelmaankin.
Hurme hurmioituu historiasta ja suomen kansanrunoudesta. Käsiteltyä tulee herrat ja narrit. Henrikit ja Lallit. Turun tuomiokirkon urkujen soitto ja kaikki muukin olennainen. Hurmeen käsittelyssä kaikki muuttuu hauskaksi ja villiksi. Ja kuten hän toteaa kaikki on silti totta.
Tässä jäljempänä maistiaisia Hurmeen käsittelemästä kansanrunoudesta, jota ei aina ole uskallettu päästää kansien väliin.
Nuoren naisen feminististä kritiikkiä:
Kun ennen olin
isäni koissa,
isä kuhtu
kukkaseksi,
äiti päivän
nousemaksi,
veikkonen vein
kalaksi,
siskoni
sinikukaksi.
Vaan kun jouvun
kyläkotiin,
muutun mustaksi
siaksi,
takkupääksi
tallukaksi:
appi kuhtu ahkioksi,
anoppi
pesinpytyksi,
käly kätkyen
jalaksi,
nato
naattipantioksi.
Kyllä noille neuvon
tiiän,
muistan mutkoo
vähäsen:
anopin susille
syötän,
apin karhuilla
revitän,
kälyn syötän
käärmehillä,
nadon maistatan
sioilla.
Myyttinen maailmanpuu kieltäytyy toimimasta uuden aatteen
ja instituution aineksena:
Oli kaksi
karjalaista
virolaista ol
viisi, kuusi
hihhoiit päivän
kirvestäse
toisen päivän
toista puolta
kolmannen koko
terää.
Menniit puuta
etsimään
tammee tavottamaan:
löysiit puun,
tapaisiit tammen
alkoiit tammen
hakata.
Tammi kielelle
rupesi:
”Mitä työ miehet
minusta?”
Miehet vasten
vastasivat:
”Etsim kirkon
kynnyspuita
alttarin
asetuspuita
lukkarille
laulupuita
Maarian
makauspuita.”
Tammi vasten
vastajeli:
”Ei minusta niiksi
puiksi
ei o kirkon kynnyspuiksi
alttarin
asetuspuiksi
lukkarille
laulupuiksi
Maarian
makauspuiksi:
sus on juossut
juurillain
karhu on maannut
kannoillain
oravainen
oksillaini
lintu laulo
latvassain.”
Parannusloitsu palovammoihin (kaskiviljelyssä)
Christfrid Gananderin kuulema Iisalmesta 1786:
Neityt Maaria
Emoinen
vitustasi vettä
visko
heitä vettä
helmostansi
paikoille
palaneille:
kipe´ille
voitehiksi
vammoille
valevesiksi
vammoille
parantehiksi.
Voija noilla
voite´illa
joilla Luoja voijettiin
katetti´in
kaikkivalta
Pilatuksen
piinattua
pahan vallan
vaivattua.
Elias Lönnrotin kuulema Ilomantsista 1828:
Kyrpä istu pöyän
päässä,
tyyni alla, muhvi
käessä,
söipä voita, söipä
muuta,
veitellä hopisella,
kuraksella
kultasella.
Vittu raato pöyän
alla,
ruotia
ratusteloopi.
Kyrpä keitti
vellinkiä,
vittu puisti
härkintä
nuollaksen,
kapustaa
kalutaksensa.
Kyrpä suuttua
suhahti,
otti korvalta
korennan,
väärän puun oven
takoa,
sipasi vittua
sivuille.
Kävi huulet
sitkällen,
sitkällen
sätkällen,
meni saunan
karsinaan,
hutkastellen
putkastellen.
-------------
Väärin teki
Väinämöinen,
kun ei puuhun puota
luonut,
haapahan halurakoa,
josta saisi
saamatonkin,
ottaisi
olematonkin.
Lönnrotin kuulema 1828 ensimmäisellä keruumatkallaan:
Ei pillu ole
pahoista tehty
eikä aivan
arvosista:
tehty kuusta, tehty
voista,
silkasta sian
lihasta,
emä reikä
Enkelistä,
kieli Kiesuksen
lihasta.
Vittu vihalla
sanoin,
mesi marja miesten
kielin,
kutsutahan
kultaiseksi,
mainitahan
mansikaksi,
sanotan saksan
sormuseksi,
omena oma nimensä.
Karhu laski kaksi
kämmentähän,
kahden puolen karvaseksi,
mehiläinen mettä
kanto,
koko kolme
leiviskätä,
nuorten miesten
nuoleskella,
hakia halun
alaisten.
Seuraavakin Lönnrotilta:
Kysy kyppä
kuoltessaan,
mäntä maata
mennessään:
Jäikö velkoa
vitulle,
rästiä
räpälesuulle?
Paimion papin poika Henricus Matthiae Florinus julkaisi vuonna 1702 kokoelman sananlaskuja
"Wanhain Suomalaisten Tawaliset ja Suloiset SananLascut,
Mahdollisuden jälken monialda cootut ja nyt wastudest ahkerudella enätyt"
Ei se jouda
raamattui tutkiin, joka härkää perseeseen hutkii.
Rikas pääsee rahallansa, köyhä selkänahallansa.
Katso kalus, muista
murus, ajattele asias!
Sui koira, pese
koira, koira koira kumminkin on.
Ilo meillä: muori
kuoli, lihaa, papuja keitetään!
Nälkä syömättä
tulevi, paha karva katsellessa.
Rohkea ruokan saa,
kehno nälkään kuolee.
Kalja nauraa oluen
töitä.
Humala on toinen
mies.
Oluessa ollessani
kalua minulla kyllä; olut päästä olkenee, kalu
kauas kulkenee.
Sitä hiittä
palvellaan, jonka hiiden helman alla.
Oma kunkin kaunis,
sammakonkin nuijapäänsä.
Kauniiksi lopuksi ote Asikkalan kappalaisen Axell Laurellin teoksesta "Lyhykäinen Kirjoitus
Potatesten Eli Maan päronain Wiljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä
Huonen hallituxesa" vuodelta 1773:
”Jos lasten edes olis fati täynnän maapäronia, nijn ei he
olis nijn suuri vattaiset kuin nyt, vaan hoikat. Ei he tulis myös nijn paljo
syöpäisiksi, kuin monda heistä nyt ovat, vaan he kasvaisit voimallisimmaxi, ja
heistä tulis nopsamba ja vahvemba väke. Ja minä uskon, että he myös estäisit
monda tautia, ja ej nijn monda kuolis sijnä kasvavasa ja parahasa ijässä.”
