ONNEA JUHA HURME!

Se Finlandia tiesi paikkansa. Hyvä Elisabeth!

Niemi on erään niemen historia ensimmäisestä sekunnista 14 miljardia vuotta sitten vuoteen 1809. Onpa sitä jo ehdotettu peruskoulun opetusohjelmaankin.

Hurme hurmioituu historiasta ja suomen kansanrunoudesta. Käsiteltyä tulee herrat ja narrit. Henrikit ja Lallit. Turun tuomiokirkon urkujen soitto ja kaikki muukin olennainen. Hurmeen käsittelyssä kaikki muuttuu hauskaksi ja villiksi. Ja kuten hän toteaa kaikki on silti totta.

Tässä jäljempänä maistiaisia Hurmeen käsittelemästä kansanrunoudesta, jota ei aina ole uskallettu päästää kansien väliin.

Nuoren naisen feminististä kritiikkiä:

Kun ennen olin isäni koissa,

isä kuhtu kukkaseksi,

äiti päivän nousemaksi,

veikkonen vein kalaksi,

siskoni sinikukaksi.

Vaan kun jouvun kyläkotiin,

muutun mustaksi siaksi,

takkupääksi tallukaksi:

appi kuhtu ahkioksi,

anoppi pesinpytyksi,

käly kätkyen jalaksi,

nato naattipantioksi.

Kyllä noille neuvon tiiän,

muistan mutkoo vähäsen:

anopin susille syötän,

apin karhuilla revitän,

kälyn syötän käärmehillä,

nadon maistatan sioilla.

Myyttinen maailmanpuu kieltäytyy toimimasta uuden aatteen ja instituution aineksena:

Oli kaksi karjalaista

virolaista ol viisi, kuusi

hihhoiit päivän kirvestäse

toisen päivän toista puolta

kolmannen koko terää.

Menniit puuta etsimään

tammee tavottamaan:

löysiit puun, tapaisiit tammen

alkoiit tammen hakata.

Tammi kielelle rupesi:

”Mitä työ miehet minusta?”

Miehet vasten vastasivat:

”Etsim kirkon kynnyspuita

alttarin asetuspuita

lukkarille laulupuita

Maarian makauspuita.”

Tammi vasten vastajeli:

”Ei minusta niiksi puiksi

ei o kirkon kynnyspuiksi

alttarin asetuspuiksi

lukkarille laulupuiksi

Maarian makauspuiksi:

sus on juossut juurillain

karhu on maannut kannoillain

oravainen oksillaini

lintu laulo latvassain.”

Parannusloitsu palovammoihin (kaskiviljelyssä)

Christfrid Gananderin kuulema Iisalmesta 1786:

Neityt Maaria Emoinen

vitustasi vettä visko

heitä vettä helmostansi

paikoille palaneille:

kipe´ille voitehiksi

vammoille valevesiksi

vammoille parantehiksi.

Voija noilla voite´illa

 joilla Luoja voijettiin

katetti´in kaikkivalta

Pilatuksen piinattua

pahan vallan vaivattua.

Elias Lönnrotin kuulema Ilomantsista 1828:

Kyrpä istu pöyän päässä,

tyyni alla, muhvi käessä,

söipä voita, söipä muuta,

veitellä hopisella,

kuraksella kultasella.

Vittu raato pöyän alla,

ruotia ratusteloopi.

Kyrpä keitti vellinkiä,

vittu puisti härkintä

nuollaksen,

kapustaa kalutaksensa.

Kyrpä suuttua suhahti,

otti korvalta korennan,

väärän puun oven takoa,

sipasi vittua sivuille.

Kävi huulet sitkällen,

sitkällen sätkällen,

meni saunan karsinaan,

hutkastellen putkastellen.

-------------

Väärin teki Väinämöinen,

kun ei puuhun puota luonut,

haapahan halurakoa,

josta saisi saamatonkin,

ottaisi olematonkin.

Lönnrotin kuulema 1828 ensimmäisellä keruumatkallaan:

Ei pillu ole pahoista tehty

eikä aivan arvosista:

tehty kuusta, tehty voista,

silkasta sian lihasta,

emä reikä Enkelistä,

kieli Kiesuksen lihasta.

Vittu vihalla sanoin,

mesi marja miesten kielin,

kutsutahan kultaiseksi,

mainitahan mansikaksi,

sanotan saksan sormuseksi,

omena oma nimensä.

Karhu laski kaksi kämmentähän,

kahden puolen karvaseksi,

mehiläinen mettä kanto,

koko kolme leiviskätä,

nuorten miesten nuoleskella,

hakia halun alaisten.

Seuraavakin Lönnrotilta:

Kysy kyppä kuoltessaan,

mäntä maata mennessään:

Jäikö velkoa vitulle,

rästiä räpälesuulle?

Paimion papin poika Henricus Matthiae Florinus julkaisi vuonna 1702 kokoelman sananlaskuja

"Wanhain Suomalaisten Tawaliset ja Suloiset SananLascut, Mahdollisuden jälken monialda cootut ja nyt wastudest ahkerudella enätyt"

Ei se jouda raamattui tutkiin, joka härkää perseeseen hutkii.

Rikas  pääsee rahallansa, köyhä selkänahallansa.

Katso kalus, muista murus, ajattele asias!

Sui koira, pese koira, koira koira kumminkin on.

Ilo meillä: muori kuoli, lihaa, papuja keitetään!

Nälkä syömättä tulevi, paha karva katsellessa.

Rohkea ruokan saa, kehno nälkään kuolee.

Kalja nauraa oluen töitä.

Humala on toinen mies.

Oluessa ollessani kalua minulla kyllä; olut päästä olkenee, kalu

   kauas kulkenee.

Sitä hiittä palvellaan, jonka hiiden helman alla.

Oma kunkin kaunis, sammakonkin nuijapäänsä.

Kauniiksi lopuksi ote Asikkalan kappalaisen Axell Laurellin teoksesta "Lyhykäinen Kirjoitus Potatesten Eli Maan päronain Wiljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä Huonen hallituxesa" vuodelta 1773:

”Jos lasten edes olis fati täynnän maapäronia, nijn ei he olis nijn suuri vattaiset kuin nyt, vaan hoikat. Ei he tulis myös nijn paljo syöpäisiksi, kuin monda heistä nyt ovat, vaan he kasvaisit voimallisimmaxi, ja heistä tulis nopsamba ja vahvemba väke. Ja minä uskon, että he myös estäisit monda tautia, ja ej nijn monda kuolis sijnä kasvavasa ja parahasa ijässä.”