perjantaina, syyskuuta 13

PORKKANAN PALAUTUS














(JiiVee Minervan "Porkkanan palautus")







Areenasta löytyy pätevä kaksiosainen Porkkalan historiikki:

Paitsi että: Minua ovat aina huvittaneet ja ihmetyttäneet nämä vauvaikäisinä evakkoon joutuneet ja vielä vanhuksina "kotiseutuaan" itkemään pystyvät katkerikot. Karjalaisethan mm. ovat kehittäneet virtuaalisen kotiseutukaipuun ihmisille, jotka eivät ole koskaan näitä seutujaan nähneetkään.

Nostalgia - valheellinenkin - sijansa saakoon. Nämä "heimatit" kun tuppaavat vaan muuttumaan vaarallisiksi. Kenen kotimaa oli milloinkin kenen muinoin.

Ihmiskunnan historia on muuttokuormien historiaa. Olemme kaikki olleet pakolaisia tavalla tai toisella. Mikä tekee yhden asuinpaikan toista kummemmaksi tai peräti pyhemmäksi? Hullut johtajat saavat edelleenkin vielä hullummat alamaisensa sotimaan "meille aina kuuluneista maista". Näin Lähi-idässä kuin Ukrainassa.

Minä olen vasta seitsemänkymmentä vuotta asunut Suomessa ja tietenkin - ainoana vaihtoehtonani - oppinut suomenkieliseksi suomalaiseksi, mutta ei minulle olisi mahdotonta elää loppuelämääni jossain ihan muualla. Melko samanlaista multaa ja hiekkaa maa jalkojemme alla on kai kaikkialla? Kuten vesikin. Ja ihmiset - samanlaisia.

Ei kommentteja: