Lähdimme kukonlaulun aikoihin matkaan Hämeenlinnasta. Mukana oli tuliaiset ja Kiannon kirjoja, joihin halusin nimikirjoituksen. Helsingissä valokuvaaja Olavi Kaskisuo odotti meitä talon ulko-ovella. Astelimme portaikkoon, ja Kaskisuo soitti ovikelloa. Sairaanhoitaja avasi oven ja ilmoitti, että Kianto on huonolla tuulella eikä halua ottaa vieraita vastaan. Kaskisuo työnsi jalkansa ovenväliin ja sanoi kysyvänsä kirjailijalta. Odotimme käytävässä omituista sananvaihtoa.

Kaskisuo esitteli itsensä ja Kianto ärjyi kähisevällä äänellä: ”Mikä kaski? En minä halua teitä. Menkää ulos.”

Siinä vaiheessa minä astuin makuuhuoneeseen, jossa liikuntakyvytön Kianto makasi, ja ojensin tuliaiset.

Kianto tutki konjakkipulloa ja sikareita ja ärähti: ”Ette te taida roistoja ollakaan. Tulkaa sisään.”

”Olette kuulemma tehneet minusta pilkkalaulun”, Kianto jatkoi ja laittoi konjakkipullon yöpöydälle: ”En minä nyt ala ryyppäämään.”

Yritin parhaani mukaan selittää, ettei laulu ollut pilkkaa kirjailijasta, vaan hänen kirjansa kautta koko nykyisen valtakunnan ivailua.

”Jaa, osaan minäkin laulaa”, Kianto murahti ja lauloi istualtaan kirjoittamansa Nälkämaanlaulun venäjäksi.

Sitten Kianto terästyi ja huusi hoitajan paikalle: ”Minä haluan elää sata-vuotiaaksi, paljonko minulla on jäljellä.”

Kaskisuo napsi valokuvia ja Kianto laittoi palamattoman sikaarin suuhunsa.

Kuvausten välissä hän kertoi päässeensä pari viikkoa aikaisemmin sairaalasta ja päivitteli sairaalaelämää: ”Siellä piti kusta pullon suuhun. Suomalainenhan vain juo pullonsuusta.”

Kirjailijan yöpöydällä oli kutsu presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Kysyin, aikoiko kirjailija mennä juhliin.

”En minä viitsi, kun sinne ei pääse verryttelyhousuissa, ja sitä paitsi minä olen tavannut ne kaikki pojat.”

Kotona Hämeenlinnassa Erno kertoi kaskun edelliseltä vuosikymmeneltä. Kianto asui vielä silloin Suomussalmen Kiantalinnassa. Eräänä sumuisena syysaamuna adjutantti souti saareen ja ilmoitti, että presidentti Kekkonen haluaisi tavata kirjailijan. Kianto oli todennut, että en minä tänään halua tavata ketään. Tuokaa pelkät viinat yli.´

Alempana toinen näyte Kaskisuon luovuudesta: