Laukon kartanossa punaisten katkeruus purkautui Suomessa (toisin kuin monesti Virossa) huhtikuussa 1918 harvinaisella tavalla. Kaikki rakennukset poltettiin. Vihattu isäntä vaihtui ei juuri vähemmän vihattuun.
Rafael Haarlan kassakaappi
Nykyisen hallituksen puheita kuunnellessa muistuu mieleen Akseli Koskelan sanat:
"– Minä olen yhden asian huomannut niissä kumminkin. Ne
puhuu omista asioistansa aina niin kuin ne olisivat Suomen asioita:
Meidän maanviljelyksemme ei kestä sitä. Suomen talous ei ole niin
vankalla pohjalla. Kansamme toimeentulo ei salli työajan lyhentämistä.
Teki niitten mieli mitä hyvänsä, niin se on maan etu, kansan etu, meidän
yhteiskuntamme. No, kyllä ne siinä oikeessa ovat. Niitten yhteiskunta
tää onkin ja niitten Suomi tää onkin."
Toimittajat toistavat täysin kritiikittömästi orwellilaista uuskieltä: kaikkea uudistetaan ja tehdään muutoksia, kun tosiasiassa vähävaraisten etuja leikataan ja samaan aikaan hyvätuloisten verotusta lasketaan. Tämä kaikki valtion velan hysteerisellä ja täysin perusteettomalla pelon lietsonnalla.
Kaikkea hyvää kartanon nykyisille ylläpitäjille. Ovet ovat kansalle ja kulttuurille auki!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti