torstaina, kesäkuuta 7

SUOMEN ENSIMMÄISET KOMPASTUSKIVET

































Berliinissä kävellessään on vaikea välttyä huomaamasta kaduille valettuja pieniä muistolaattoja. Nyt muutaman samanlaisen laatan voi löytää jalkojensa juuresta myös Helsingin Munkkiniemessä. Munkkiniemen puistotielle, tarkalleen talon numero 18 B-rapun eteen, valettiin lauantaina kolme laattaa, jotka muistuttavat talossa toisen maailmansodan aikaan asuneen juutalaisperheen kohtalosta.

Kyseessä ovat Suomen ensimmäiset Stolpersteinit eli kompastuskivet. Stolpersteinit ovat saksalaistaiteilija Gunter Demnigin aloitteesta syntynyt taideprojekti, jolla muistetaan holokaustin uhreja. Samankaltaisia laattoja on yli 60 000 ympäri Euroopan kaupunkien katuja.

Munkkiniemen kolmeen pieneen messinkilaattaan kiteytyy 18 B:ssä asuneen Kollmannin perheen kohtalo. Helsinkiin pakolaisiksi tulleet Georg Kollmann, Janka Kollmann ja Franz Olof Kollman karkotettiin Suomesta vuonna 1942, minkä jälkeen heidät vietiin Auschwitzin keskitysleirille.

Demnigillä on tapana käydä itse valamassa joka maan ensimmäiset kompastuskivet. Suomeen hänet sai helsinkiläinen Kristina Paavela, jonka huomion kompastuskivet kiinnittivät Berliinissä kymmenisen vuotta sitten. Laatat tekivät Paavelaan vaikutuksen. Ne saivat hänet pohtimaan yksittäisten ihmisten kohtaloita sodan jaloissa.

Ei kommentteja: