Pulakapinan (1977) ensi-iltaa seuranneessa polemiikissa Ralf Långbacka irvaili Niskasen "yhden miehen sotaa", joka hänen mukaansa merkitsi sitä, että kun Niskanen haluaa joka tehtävään vain kaikkein parasta laatua, tulos näyttää seuraavalta:
"Paras tuottaja on luonnollisesti selviö: Mikko Niskanen. Kun hän sitten kaavailee ohjaajaa, hän miettii kauan, mutta päättää valita parhaan: Mikko Niskasen. Sitten tuleekin käsikirjoittajan vuoro, pitkän pohdinnan jälkeen hän päätyy taas parhaaseen ratkaisuun: Mikko Niskaseen. Nyt tuottaja ja ohjaaja kokoontuvat käsikirjoittajan kanssa ja keskustelevat pääroolin esittäjästä. Pitkien neuvottelujen jälkeen, kun on käyty läpi koko Suomen näyttelijäkaarti, on jäljellä vain yksi vakavasti otettava ehdokas: Mikko Niskanen. Kun tämä 'tiimi' sitten on tehnyt mestarielokuvansa, he huomaavat hämmästyksekseen, etteivät kaikki ole yhtä innostuneita heidän suoritukseensa kuin he itse. Jäi eräs tärkeä posti miehittämättä: arvostelija. Ja kiireesti he lähtevät ajamaan tällekin paikalle ainoan todellisen asiantuntijan: Mikko Niskasen."
(Suomen Kuvalehti 8/1977)
Eipä taiteilijoiden nepotismi ole ollut Hyvinkäälläkään täysin vierasta. Aikoinaan oli vuosikausia käytäntö, että Hyvinkään Teatterin esitysten sekä ohjaukset että arvostelut (eräässä paikallislehdessä - niitä ilmestyi silloin useita) tulivat samasta perheestä. Arvostelut keksityllä nimellä tietenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti