tiistaina, joulukuuta 23

TSAUKKI SAUKKI





Sanoittaja, säveltäjä ja radiotoimittaja Sauvo Puhtila on kuollut. Hän kuoli Helsingissä Kustaankartanon vanhainkodissa marraskuun alussa 86-vuotiaana.

Puhtila oli syntynyt Helsingissä 27. huhtikuuta 1928.

Sauvo Puhtila tuli tunnetuksi taiteilijanimellä Saukki. Kansa tunsi tuhansien laulujen monipuolisen sanoittajan aivan nuorimpiakin ikäluokkia myöten ja aivan erityisesti Pikkuoravien Saukkina.

Puhtilan laatimat kolmen oravan, Nestorin, Simeonin ja Elmerin, laulut ovat edelleen lastenkamarien kestosuosikkeja.

Saukki on mukana vuosina 1959–78 levytetyillä lauluilla harvinaisesti myös omalla äänellään. Pikkuoravien nopeutettu ääni kuului Eino Virtaselle.

Mutta Sauvo Puhtila oli monen muunkin suomalaisen klassikkolaulun sanoitusten takana.

Hän aloitti iskelmäsanoittajana 1940- ja 50-lukujen vaihteessa ja teki työnsä niin, että hänen nimensä on voitu sittemmin liittää olennaisena osana myyttistä 1950-ja 60-lukujen suomalaista iskelmäkulttuuria. Noina aikoina elettiin suurinta käännösiskelmien buumia, ja kielitaitoisella Puhtilalla oli sanoittajana paljon annettavaa.

Yli kymmentä nimimerkkiä käyttäneen Puhtilan sanoitusten määrä on hurja. Puhtila itse kertoi HS:n haastattelussa vuonna 2003 laskeneensa laulujaan 6 000:een asti, mutta luovuttaneensa siihen.

Levylle on päätynyt yli 2 500 sanoitusta, suomennoksia ja omia tekstejä. Puhtila myös sävelsi muutaman laulun.



Nikanderin hyvän joulun toivotuslinkki kaikelle maailmalle.




Ei kommentteja: