tiistaina, joulukuuta 15

JA LOPUKSI YLEENSÄ JA ERIKSEEN...

(Klik)

Jatkoa edelliseen bloggaukseeni

Venäjän puolustusministeriön verkkosivuilla on julkaistu jatkosotaa käsittelevä kirjoitus, jossa Suomea ja suomalaista historiantulkintaa arvostellaan kovin sanoin. Kun Suomen toimintaa ja motiiveja jatkosodassa on ensin kovasanaisesti ruoskittu, kirjoitus päättyy viittaukseen Yhdysvaltain kongressin kirjaston tekemään tutkimukseen, jonka mukaan Neuvostoliitto olisi halutessaan valloittanut Suomen.

"Huolimatta sodan aiheuttamasta merkittävästä vahingosta Suomi pystyi säilyttämään oman itsenäisyytensä. Jos Neuvostoliitto olisi kuitenkin pitänyt sitä elintärkeänä, ei ole epäilystäkään, ettei Suomen itsenäisyyttä olisi tuhottu. Suomi irtautui sodasta ymmärtäen tämän, tarkoituksenaan luoda uudet, rakentavat suhteet Neuvostoliiton kanssa", artikkelissa lainataan kongressin tutkimusta.

Ministeriön mukaan: "Lisäksi Hitlerin Saksan puolella sotinut ja sodan hävinnyt valtio esitetään lähes voittajana, joka 'pelasti Euroopan bolŝevismilta'."

Jostain syystä ei koskaan "muisteta", että myös Englanti julisti sodan Suomea vastaan 6.12.(!) 1941.

Ei kommentteja: