torstaina, helmikuuta 5

VALEHTELIJOIDEN KLUBI

(Klik)

Haloska eilen valtiopäivien avajaisissa: "Laajan turvallisuuden käsitteen ydintä on vahva, eheä ja hyvinvoiva yhteiskunta. Tässä taloudellisessa tilanteessa sen merkitys korostuu. Kansainvälinen kysyntä on hiljentynyt ja ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin kansainvälinen kauppa on supistunut. Tämä tilanne on vetänyt Suomenkin taantumaan. Työttömiä työnhakijoita oli työ- ja elinkeinoministeriön mukaan viime vuoden lopussa jo 234 000. Odotukset tulevien kuukausien talous- ja työllisyyskehityksestä pysyvät vielä sangen synkkinä. Monessa kodissa vallitsee nyt täydellä syyllä suuri huoli huomisesta.

Taloutta on elvytettävä tavalla, joka on yhteiskunnallisesti eheyttävää. Oikeudenmukaisuus, inhimillisyys ja solidaarisuus ovat periaatteita, joiden tulee näkyä käytännön työssä. Viisailla päätöksillä voidaan ehkäistä kansan edelleen jakautumista kahtia ja sijoittaa uuteen osaamiseen kansakuntamme tulevaisuutta varten."

Ja Sale samoissa bileissä: "Edellisen laman aikana ehkä noin neljä viidestä suomalaisesta selviytyi ilman suurempaa vahinkoa. Nyt selviää varmasti vielä useampi. Kaikesta elvytyksestä huolimatta syntyy kuitenkin vaurioita. Luottamuksen ylläpitäminen ja oikeudenmukaisuus vaativat, että elvytyksen ohella elämän jatkamisen perusedellytykset turvataan myös niille, joita lama koviten koettelee."

Kansas City News (KU) tänään: "Oppositiossa kiiteltiin niin sekä presidentti Tarja Halosen että puhemies Sauli Niinistön keskiviikkona eduskunnassa pitämiä valtiopäivien avajaispuheita köyhän muistamisesta.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllösen mielestä kumpikin puhe vahvisti ajatusta solidaarisuuden ja yhteisvastuun tarpeesta kurjistuvassa taloustilanteessa."

Autuaita ovat puupäät, sillä he pysyvät pinnalla!

Elina Grundström kirjoitti taannoin Vihreässä Langassa työmarkkinajärjestöjen vetäneen maton alta sosiaaliturvaa uudistavalta Sata-komitealta. Suurimpana pettymyksenä hän pitää sosiaalitupoa, jonka mukaan työttömien perusturvaa ei saa korottaa ilman, että myös ansiosidonnaista korvausta nostetaan.

"Järjestöt vaativat myös työnantajien Kela-maksun poistamista. Nämä linjaukset tekevät perusturvan parantamisesta lähes mahdotonta. On vaikea ymmärtää, miten pätkätyöläisten epävarmuuden lisääminen ja köyhimpien tuomitseminen ikuiseen köyhyyteen hyödyttää SAK:ta tai elvyttää taloutta. Perussuomalaisten kannatusta se varmasti lisää."

Helsingin pitäjän Pravdassa pääkirjoitettiin 29/1: "Sata-komitea ei kuitenkaan lähde täyttämään sitä kuoppaa, jonne toimeentulotuen perusosan ja työmarkkinatuen varassa elävät ovat tuupertuneet. Toimeentulotuen ostovoima on heikentynyt viimeisten viidentoista vuoden aikana lähes kolmanneksen ja työmarkkinatuen sekä peruspäivärahan noin neljänneksen.

Sosiaaliturvan uudistajat jakavat välimietinnössään kaikkein köyhimmät väestönosat pelastettaviin ja niihin, joiden toimeentulon parantamisesta ei kanneta huolta. Häviäjien joukkoon jäävät toimeentulotuen varassa elävät ja työmarkkinatuen tai peruspäivärahan saajat. Heitä on yhteensä yli satatuhatta."

Paljastavasti edellisen pääkirjoituksen vieressä oli Lauri Ihalaisen kirjoitus "Sosiaalitupo varmistaa eläkkeiden ja työttömyysturvan tulevaisuuden". Hän näyttää täydellisen tietämättömyytensä suomalaisesta köyhyydestä ja sen todellisuudesta: "Uudistus parantaa niiden ansioturvaa, jotka lähtevät kuvattujen ohjelmien kautta uuteen työpaikkaan. Aktiivitoimiin lähtijöiden ansioturva kohoaa yli 300 eurolla kuukaudessa 2600 euron keskituloilla."

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hesarin pääkirjoitus yllätti minutkin, pravda sanoi toden.

Jostain syystä minua on naurattanut saman lehden eduskuntatoimittajan kommentti Halosen puheesta: Halonen osoitti optimistisen luonteenlaatunsa toivottamalla eduskunnalle viisautta.

Nikander kirjoitti...

Kuten Honkajoki rukoili: "... ja anna noille Suomen herroille viisautta, etteivät ne..."

Vaan eiväthän ne ole koskaan ennenkään viisastuneet kuin pakon edessä.

Raivirta kirjoitti...

Samaa mieltä että surkuhupaisimmat jutut tossa 100-komitean lopputulemassa on mitä kerrot
Kuten sekin, että KELA-maksatukseen siirtäminen jätettiin pois, koska Kela automatisoisi ja toisi jopa kolmasosan lisää korvauksiensaaja,
Elikä niitä jotka eivät nyt tukea hae. Eivät hae koska, menettely on niin hiton vaikeeksi useissa kunnissa tehty.
Hakeminen on nöyryyttävän pikkutarkaa yksilön asioden tarkistelua. Plus kaiken kukkurana kuntien sosiaalitoimille annettu harkinta oikeus.
Tukien saanti ja käsittelyajathan myös vaihtelevat vieläkin paljon kunnittain eripuolilla maata! Muistaaksein tuli äsken laki, että tukihakemuset on ratkottava viikossa mutta eihän se mene näin. Asiasta pitäisi muuten tehdä valituksia ja kanteluita ministeriöihin ja vaikka poliisille ja nostaa kissaa pöydälle

Järkkyä on, että nyt on vuosikymmnenten sosiaaliuudistus mukamas tehty. Asioita voidaan tarkastaa parinkymmenen vuoden päästä. Lopputulos mm oli että 20 vuotta paikallaan laahanneet valtion peruspäiväraha ja sosiaalituki eivät kohentuneet centin centtiä.

Niin ja työnanatajilta poistettiin Kelan-vakuutusmaksu, eikä ketään tahoa vielä nimetty maksun maksajaksi, jätettiin auki!. Maksaako koskaan kukaan jatkossa!!!

Mediaoissa on ilmaistu peruspäivärahan korotuksen esteeksi mm sitä, että liitot olisivat olleet silloin vaatimassa koplausta myös ansiosidonnaisen korotukseen. Aivan tarkkaa faktaa ko puheista en tiedä. Asiasta voimme vaikka me luoda Aapon sivulle debattia?

Hyvää kirjoitus intoa Jatketaanpa keskustelua oikeista koskettavista ja samalla vaikeista aiheista

terveisin Jukka