tiistaina, syyskuuta 4

PUNERTAA MARJAT PIHLAJAN

Viisi vuotta sitten eräät idiootit olivat kaatamassa pihaltamme ikääntynyttä pihlajaa. Näin komealta se nytkin näyttää.


Ylemmän kuvan linkistä Pirjo Hämäläisen
kolumniin (Aamuposti 21/5 2007).


lauantaina, elokuuta 25

MATKAMUISTOJA PIETARISTA

Egyptiläisen Luxor-ravintolan aristokraattinen (tai aristokattinen) portieri.


keskiviikkona, elokuuta 15

OSATTIIN SITÄ ENNENKIN


Suomalaiset ovat filmanneet Afrikassa aiemminkin...

tiistaina, elokuuta 14

MUSTA MANNERHEIM SITTENKIN!


Tummaihoinen, afrikkalaissyntyinen ja englantia puhuva ulkomaalainen on valittu Ylen torstaina julkistettavan Suomen Marsalkka -elokuvan päähenkilöksi, kertoo Iltalehti.

Nikander oli jälleen edellä aikaansa!
Tässä linkki blogiini 22/1 2009.

maanantaina, heinäkuuta 30

MATKAMUISTOJA TALLINNASTA 3



Kalamajan kaupunginosasta löytyi tällainenkin funkkistalo ja sen seinältä laatta:


Debora Vaarandi tunnetaan Suomessa parhaiten Saarenmaan valssi -runostaan.

keskiviikkona, heinäkuuta 25

LOST HEROES


Pianisti Iiro Rantala on perunut esiintymisensä Moskovassa boikottina Pussy Riot -punkryhmän kohtelulle. Aiemmin mm. Red Hot Chili Peppers on puolustanut gimmoja.

Adressi täällä.