sunnuntaina, helmikuuta 9
keskiviikkona, helmikuuta 5
sunnuntaina, helmikuuta 2
JÄNIKSEN VUOSI
"Tänä iltana voi tapahtua mitä tahansa", julistivat näyttelijät heti alussa. Ja niinhän lähes kävikin. Mennessämme ensiriville istumaan, odottivat näyttelijät lavan reunalla istuen. Kyselivät fiilistä ja kuinka usein olemme käyneet paikalla. Korpela kysyi Riitalta, milloin hän oli ensi kerran Kansallisessa käynyt ja sai vastaukseksi "kuusikymmenluvulla". Minä muistutin Korpelaa "Hitlerin kellonsoittajasta" joskus 2000-luvun alussa, jossa hän näytteli yhdessä Kalle Holmbergin kanssa. Sanoi olleen mukavaa, kun pääsi kurmoottamaan Kallea.
Koko yleisön täytyi aluksi kovaan ääneen vaatia Kaarlo Antero Vatanen esiin. Ensimmäinen näytös oli ihan hillitöntä sirkusta. Taattua Smedsiä. Saunomisineen, yleisön ratsaamiseen kukista, poliisi Reinikaisineen. Useampi katsoja joutui suoraan videolähetykseen. Juha Varis naamioitui lavalla huikeaksi mummoksi, joka paljastui kekkosasiantuntijaksi. Liikaa lavasteita paljastamatta tuli mieleeni, että Matias Keskinen -vainaan olisi pitänyt nähdä tämä show.
perjantaina, tammikuuta 31
STEVE SOLKELA METSOSSA!
Neljännen polven amerikansuomalainen yhden miehen orkesteri Suomessa käymässä. Kuulimme mm. Bobby Aroa sekä omaperäistä suomen kieltä. Mikko Perkoila on suomentanut kappaleitaan, joita Steve myös esitti. Mainio veikko!
keskiviikkona, tammikuuta 29
CHAMBER MUSIC & TIEDON VALOA TAMPERE-TALOLLA 25.1.
Roman Schatzin vetämässä keskustelussa sai hallitus kuulla kunniansa.
Striimi täältä:
tiistaina, tammikuuta 28
sunnuntaina, tammikuuta 26
perjantaina, tammikuuta 24
STALINGRADIN VIEMÄRIT
Luin Sampo Terhon romaaniesikoisen Olev Roosin kyyneleet sen ilmestyttyä (ja vaikeahan sitä olisi aikaisemmin ollut lukeakaan) [tämä kritiikkinä toimittajienkin kielenkäytölle]. Kun Tampereen kaupungin kulttuurijohtajalta julkaistiin viime vuonna uusi kirja, niin tottahan sekin oli luettava vaikka aikamoinen järkäle onkin.
Siinä kahden veljeksen avulla kerrataan natsi-Saksan historiaa. Miten kaikki alkoi ja kuinka ihmiset ajautuivat mukaan nousevaan aatteeseen. Terho on paneutunut aiheeseensa huolella. Joseph Goebbels on oikeastaan koko kirjan päähenkilö. Mielenkiintoista populistipuolueen entiseltä ministeriltä.
Kirjaa on arvosteltu raskaastikin. Ei se ehkä suurinta kirjallisuutta ole muttei toki huonokaan. Terho on uskottavasti kuvannut veljestensä psykologiaa natsismin suhteen. Kirjan lopun Goebbelsin "Haluatteko totaalista sotaa" -puheen jälkeisestä Werneristä tulee mieleeni jopa Chaplinin diktaattorin epilogi. Suosittelen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










































































