sunnuntaina, heinäkuuta 24

torstaina, heinäkuuta 21

HELENA SILTALA (1930-2022)
IN MEMORIAM

















Oli ehkä vuosi 2017, kun huomattiin Hesarissa ilmoitus, että Siltala esiintyy Groovyssa. Päätettiin tietenkin mennä kuuntelemaan. Parin päivän kuluttua tuli uutinen, että hän oli kaatunut ja loukkaantunut vakavasti. Sen jälkeen hänestä ei mitään kuulunutkaan ja niin jäi legenda näkemättä.


maanantaina, heinäkuuta 11

ELO TÄÄ JUOKSUHAUDOISSA












Tampereen Suomi-Venäjä-seuralaiset tutustuivat Kalkunvuoren venäläisten rakennuttamiin ensimmäisen maailmansodan aikuisiin linnoitusrakennelmiin. Seura on adoptoinut osan kohteesta.








lauantaina, heinäkuuta 2

SASTAMALASSA PITKÄSTÄ AIKAA























Terveiset Sastamalasta (Vammalasta, Tyrväältä?)

Helppo keikka, kun bussin kyytiin pääsi melkein kotipihalta eikä ajo kestänyt kuin tunnin. Kekkerit eivät ehtineet alkaakaan, kun palohälyttimet pärähtivät soimaan ja porukka komennettiin ulos. Muiltakin kuin ihmisiltä paloivat kai käämit helteessä?






























tiistaina, kesäkuuta 28

PIENI ASKEL



"Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle."



torstaina, kesäkuuta 23