torstaina, maaliskuuta 3

NEHÄN OVAT KUIN KAKSI MARJAA





  Kaksi mustaa aukkoa                         Porsaan kärsä
  yhdistymässä

perjantaina, helmikuuta 26

ERI KLAS IN MEMORIAM

Virolainen kapellimestari ja kuoronjohtaja Eri Klas on kuollut 76-vuotiaana. Klas johti uransa aikana yli sataa sinfoniaorkesteria 40 maassa ja satoja muita orkestereita.

Eri Klas lauloi omilla 75-vuotispäivillään.



Klas oli Suomen televisiossa esiintymässä joskus 60- tai 70-luvulla. Samassa ohjelmassa esiintyi silloinen pääministeri Ahti Karjalainen. Klas kysyi - silloin vielä ontuvalla - suomenkielellään järjestelyistä Karjalaiselta. Hänen tarkoituksenaan oli kysyä onko asia selvä, mutta hänpä kysyikin kaikkien läsnä olleiden kauhuksi: "Oletteko selvä?"

torstaina, helmikuuta 25

HYVINKÄÄN VIIMEINEN(?) KYLÄHULLU

Einari (Brynolf) Päivärinta on kuollut 79-vuotiaana. Eräs väriläiskä on poistunut katukuvastamme. Pitkä ja pitkäpartainen kävelijä, murisija ja kunniantekijä. Hän käveli talvipakkasilla shortseissa ja lyhyessä paidassa vanhoilla päivilläänkin, mutta tarvitsi toisaalta kesähelteilläkin mustat nahkahansikkaat.

Muistan 80-luvulta Haittojen konsertti- ja runoilllan Hyvinkään uudessa kirkossa, jossa hän eturivissä istuessaan hämmensi esiintyjiä nousemalla ja kumartamalla aina kappaleiden välillä.










Oheislukemista...



Kylähulluja löytyy onneksi edelleen muualtakin.

keskiviikkona, helmikuuta 24

sunnuntaina, helmikuuta 21

METSIIN KADONNEET

 METSIIN KADONNEET














Valtion metsien kulttuuriperintökohteiden inventointihanke:
esihistoriasta sotamuistoihin Lapin metsistä. PDF-kirja kuvan
linkistä.

torstaina, helmikuuta 18

HYÖTYKISSOJA

CAT EXPLOIT PROJECT














Kissoistako ei ole nykyään mitään hyötyä?

Serverientiteeteiksi kutsutut karvapallot varustetaan pienellä Raspberry Pi -tietokoneella ja lasketaan vaeltamaan urbaaneissa ympäristöissä täysin vapaasti. Kissojen kyydissä olevat Raspberryt skannaavat ympäristöään salaamattomien sekä huonosti suojattujen langattomien lähiverkkojen toivossa. Kun sellainen löytyy, kissan kannossa oleva tietokone lähettää signaalin eteenpäin muille serverientiteeteille, luoden näpsäkän siltausverkon.

Koska Raspberry Pi -laitteen poimima nettiyhteys on alun alkaenkin avoin, kuka tahansa voi käyttää sitä. Toisin sanoen, ympäristössä pörräävät kissaeläimet varastavat verkkosi ja jakavat sen ihan kaikkien saataville.

keskiviikkona, helmikuuta 10

lauantaina, helmikuuta 6

HEVIÄ HYVINKÄÄLLÄ

 HEVI TAIDEMUSEOLLA






















Helvi Mustosen hieno näyttely avattiin eilen Hyvinkään Taidemuseolla. Suositellaan lämpimästi. Kuvan linkistä näyttelyn sivulle, jossa mm. Hevin haastattelu.

perjantaina, tammikuuta 29

POJU BOIKOTTIIN!

























Yllä Otso Kantokorven näkemys Pojusta.

Helsingin Taidehallissa aukeaa keväällä Zabludowicz Collectionin näyttely.

Täältä Taidehallin näyttelyyn ja täältä boikottisivulle.


maanantaina, tammikuuta 25

ERKKI PIRTOLA IN MEMORIAM
















Erkki Pirtola (1950-2016) kuoli lauantaina. Onneksi tulin eräänä vuonna vieneeksi hänet Hyvinkään kesätaidenäyttelyn avajaisten jatkoilta Hyvinkäänkylään katsomaan Humalaa ja Krapulaa.

lauantaina, tammikuuta 23

NOIN VIIKON UUTISET

http://areena.yle.fi/1-3168321#autoplay=true












Jos et ole vielä hiffannut: Torstaisin tv-kakkoselta klo 21
Jukka Lindströmin Noin viikon uutiset.
Ainoa älyllinen ja hauska ohjelma tätänykyä. 21/1-jakso kuvan linkistä. 

perjantaina, tammikuuta 22

sunnuntaina, tammikuuta 10

ALL YOU NEED IS LOVE



Israelilaisen juutalaisen ja palestiinalaisen muslimin rakkaudesta kertova romaani on noussut Israelissa myyntilistojen kärkeen. Myyntimenestys on ollut vastareaktio Israelin opetusministeriön päätökselle jättää kirja koulujen opinto-ohjelmien ulkopuolelle.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Dorit Rabinyanin kirja "Garder Haya" (englanniksi "Borderlife") kiellettiin koulujen lukujärjestyksistä, koska viranomaiset eivät halunneet rohkaista juutalaisten ja arabien välisiä romanttisia suhteita. Päätös sai monet israelilaiset kulttuurivaikuttajat suuttumaan, ja johti lopuksi kirjan nousuun israelilaisten myyntilistojen kärkeen. Teos on jopa loppunut useista kaupoista.

Päätös synnytti paljon vastareaktioita, muun muassa sosiaalisessa mediassa suosiota saavuttaneen videon, jossa arabit ja juutalaiset suutelevat. 

lauantaina, tammikuuta 9

torstaina, tammikuuta 7

sunnuntaina, tammikuuta 3

KAHDEKSANKYMMENTÄLUVUN LAPSET

YLEN legendaariset M-studiot puretaan häpeällisesti.
Matti Johannes Koivu 15/12 2015.

AVOIN KIRJE SALELLE II

https://www.youtube.com/watch?v=ZD7jEt1gl34















Populismilla populismia vastaan. Klikkaa kuvaa.

perjantaina, tammikuuta 1

AVOIN KIRJE SALELLE

















Kommenttisi vanhana juristina murhapoltosta oli paikallaaan. Sen sijaan puheesi, että pakolaisuuden luonne olisi muutttunut, ei pidä paikkaansa. Myös Suomesta on on jo toistasataa vuotta sitten lähdetty taloudellisista syistä mm. Amerikkaan. Myöskään se ei pidä paikkaansa, että olisimme kokeneet jotain ennen kokematonta pakolaisten määrän suhteen. 1920-luvulla Suomi vastaanotti Venäjän sisällissodan alettua yhteensä noin 35 000 venäläistä pakolaista. Suhteutetaanpa tämä nykyiseen väkilukuumme.

Ja se "maassa maan tavalla". Camoon, pitääkö meidän nuolla persuja tänäkin vuonna?

Kiitos kuitenkin jumalan siunauksesta.  Kyll mää täll pärjään ny puol vuatta.

keskiviikkona, joulukuuta 30

EMOJIT JA MUTTURAT

http://www.kotus.fi/sanakirjat/kielitoimiston_sanakirja/uudet_sanat/vuoden_sanapoiminnot/2015






















Kotuksen vuoden 2015 uudet sanat kuvan linkistä

perjantaina, joulukuuta 25

torstaina, joulukuuta 24

JOULUSAARNA

http://areena.yle.fi/1-3146200

















Ylen perinteisenä jouluaaton saarnaajana on tänä vuonna
Jani Leinonen.

Saarnan kuulet kuvan linkistä. Teksti täältä.

sunnuntaina, joulukuuta 20

HYVÄÄ JOULUA!



Joulukorttini täältä


Eräs kommentti:

"Moi, Kari!

   Kiitoksia erittäin rattoisasta soivasta joulutervehdyksestä!
Hetekan narina on toiminut soundtrackina varsin usean nyky-
sen vanhemman ja keski-ikäisen tekovaiheessa. Veikko Lavi
tuli tietenkin mieleen.

Hyvää joulua sekä menestyksellistä uutta vuotta

t. Raittinen, Jii


tiistaina, joulukuuta 15

PETELIUKSEN RUKOUS

 

Pirkka-Pekka Peteliuksen rukous Uutisvuodossa  12/12.


lauantaina, joulukuuta 12

perjantaina, joulukuuta 4

KÄRKISÄVELTÄJÄ

Toivo Kärki syntyi sata vuotta sitten kolmas joulukuuta. Hänen isänsä Frans Kärki oli pappi ja äitinsä Ester os. Kurvinen, jonka isä taasen oli ilomantsilainen lähetyssaarnaaja Pietari Kurvinen (jonka äidinäiti oli runonlaulaja ja kansanparantaja Mateli Kuivalatar).

Vuonna 1967 Esko Rahkonen levytti IBM-1130-koneen säveltämän tangon Kesän muistatko sen.
Sävellys oli tuotettu syöttämällä tietokoneelle tyypillisten suomalaisten tangojen rakennusaineksia.



http://sawmusic.fi/Various/Kes%C3%A4n%20muistatko%20sen.mp3





















Programmer: Markku Nurminen
Arranger: Toivo Kärki
Composer: Tietokone IBM 1130
Lyricist: J. Lompolo

Kärjen kritiikki tietokonetangosta

Toivo Kärki tangolaulajana

Topin hanuri
















Topi neuvostojen maassa.


"Pikku virhe on se mutka, jossa raha lepää." (Toivo Kärki)
























Kaikki Kärjestä


tiistaina, joulukuuta 1

RISSANEN & MINERVA HYVINKÄÄLLÄ
























Tekijä ja "Harha(a)"

Ajattelen, siis olé! (kirjoittanut Pirjo Hämäläinen


lauantaina, marraskuuta 21

VIINAKAUPASSA

Käytiin kaupassa.






Tämä on jätkämiehen ainoa mahdollisuus verosuunnitteluun.
Se nyt on vaan tyhmää maksaa liikaa.


torstaina, marraskuuta 19

KISSA JA ÖTÖKKÄ

http://news.softpedia.com/news/ubuntu-team-needs-a-cat-to-replicate-important-bug-496205.shtml
















(Klik)

Ubuntu 14.04 LTS on maailman käytetyin Linux-jakelu, joten ei ole ihme, että käyttöjärjestelmästä löydetään tonneittain bugeja.
Nämä bugit tulee kuitenkin saattaa Canonicalin tietoon Launchpadin kautta, missä on jo hommaa sinänsä, mutta vielä suuremmaksi ongelmaksi saattaa osoittautua ohjelmointivirheen korjaaminen, jos sen ratkaisu edellyttää jotain konkreettista. Kuten elävää kissaa.

Eräs Ubuntu 14.04 LTS:n käyttäjä törmäsi ohjelmointivirheeseen, jonka onnistui houkuttelemaan esiin perheen kissa.

"Ubuntu 14.04 LTS, lukitsin näytön mennäkseni syömään. Kun tulin takaisin, kissa istui näppäimistöllä ja sisäänkirjautumisruutu oli jäätynyt eikä vastannut näppäimistökutsuihin. Näin toisinnat: Unity-käyttöliittymässä paina ctrl+alt+l, aseta näppäimistö tuolille ja istu sen päälle. Ratkaisu: Vaihdoin virtuaalipäätteeseen, käynnistin lightdm:n uudelleen, menetin kaikki avoimet ikkunat. Mitä olisi pitänyt tapahtua: lightdm:n ei olisi pitänyt jäätyä", Launchpadin bugiraportissa kerrotaan.

Vaikka bugiraportti kuulostaa huumorilta, ei kyseessä silti ole vitsi. Bugi todella on olemassa, sillä sen ovat onnistuneet toistamaan useat muutkin. Tästä syystä bugin tilaksi on asetettu: "vahvistettu".
Kehitystiimillä on kuitenkin sormi suussa, sillä ongelma tuntuu liittyvän kissan läsnäoloon, eikä sellaista ole juuri nyt saatavilla, Softpedia kirjoittaa.

Toivottavasti bugi korjataan Ubuntu 16.04 LTS:n julkaisuun mennessä, sillä muuten perheen karvapallon läsnäolo saattaa olla Ubuntu-sessiolle kohtalokasta.

Eikä taida olla vitsi sekään, että islantilaiset tulivuoret nimetään päästämällä kissa näppäimistölle.


sunnuntaina, marraskuuta 15

VALVOMISEN SUNNUNTAI

Matteus: "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä."















Philipp von Boeselager (1917-2008) oli Adolf Hitlerin vastaiseen heinäkuun 20. päivän salaliittoon vuonna 1944 osallistunut saksalainen luutnantti. Hän oli viimeisiä elossa olleita salaliittolaisia.

"Koko elämäni ajan olen pyrkinyt aina noudattamaan kolmea sääntöä: on pysyttävä poliittisesti valppaana, on osattava vastata kutsuun ja on myös osattava sanoa ei."



lauantaina, marraskuuta 14

VAPAUS JOHTAA KANSAA


















Alla Cristina Lucas´n tulkinta Eugène Delacroix´n maalauksesta Vapaus johtaa kansaa (1830). Se löytyy tällä hetkellä Kiasmasta näyttelystä "Eri mieltä - Nykytaiteen toisinajattelijoita".



Christina Lucas


lauantaina, marraskuuta 7

LAUANTAIN TOIVOTUT LEVYT
















Kuten soteveteraanit, me muutkin voimme huoahtaa ja vaihtaa vapaalle. Lauantain toivotut levyt täyttää 80 vuotta. Se on Yleisradion vanhin yhä lähetettävä radio-ohjelma. Ensimmäinen lähetys kuultiin 2. marraskuuta 1935.




sunnuntaina, marraskuuta 1

KOM-teatterin Muuttomiehet ja muutettavat ovat Juha Hurmeen ohjauksessa ihan pihalla - ja välillä Huippuvuorten jäätiköillä. Ja Hurme itse myös Tina Turnerina (Iken aikaisena).

http://www.kom-teatteri.fi/muuttomiehet.html

maanantaina, lokakuuta 26

KARI PEITSAMO TODISTI
















Kari Peitsamo todisti uudestisyntyneestä Kristuksesta eilen Helsingin kirjamessuilla. Jack Daniels avitti.


perjantaina, lokakuuta 23

VALITTAA TÄYTYY TOTTA



Vuoden 1886 virsikirjan virsi 381 – ja vuoden 1938 virsikirjan virsi 440 – poistettiin nykyisin käytössä olevasta virsikirjasta vuonna 1986.

Virallinen selitys on se, että virsikirjasta haluttiin karsia pois kaikki sellaiset virret, joita ei juuri koskaan veisattu. Mutta saattaahan olla, että virren sanat olivat ainakin osalle papistoa liian kovaa kamaa?

1. Jo vääryys vallan saapi
se huutaa taivaaseen,
se turmaa ennustaapi
vie kansat kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta
nyt täällä julistaa,
ja ken vanhurskautta
nyt tahtois puolustaa?

2. Nyt viekas vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe vallan päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä
ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää
vääryyttä puoltamaan.

3. Kas, köyhän leivän syövät
nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät
ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi
kuin käärme kiukussa,
korvansa tukkeaapi
tuon raukan huudoilta.

4. He armotonna veivät
osuudet orpojen.
He söivät lesken leivät,
on Herra nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa
vääryydentekijät,
rankaisee ansiosta
nuo viekkaat ryöstäjät.

5. Vaan voitonpäivän kerran
vaivaiset näkevät,
vanhurskaus kun Herran
lyö väärät, väkevät.
Oi Herra, voimas näytä,
kansaasi armahda
ja hurskaan pyynnöt täytä
ja päästä vaivasta.


maanantaina, lokakuuta 12

lauantaina, lokakuuta 10

HYVÄÄ ALEKSIS KIVEN PÄIVÄÄ!

http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/nummisuutarit/















Janne Reinikaisen ohjaus Kansallisteatterissa päivittää Kiven Nummisuutarit. Esko pistää hipstereiden häähuoneen remonttiin. Kivi on edelleenkin ajankohtainen:





Topias puhuu vihapuheesta!

Aku Hirviniemi vetää täysillä traagisen osansa ja laulaakin komiasti.

SKS:n Nummisuutareiden kriittinen editio täältä.


maanantaina, lokakuuta 5

PUTOAMINEN

http://www.jurkka.fi/





















Onneksi ehdittiin Teatteri Jurkkaan Pekka Laihon loistavaan viimeiseen esitykseen Camus`n "Putoamisesta".

Jurkkahan on yli 60-vuotias, mutta hyvässä vireessä oleva Suomen pienin ammattiteatteri.

Hesarin arvostelu täällä.

"The Fall" englanniksi täällä.

lauantaina, lokakuuta 3

50 000

Ajankohtainen luku eikö totta. Siitä kaikki nyt puhuvat. Eikä ihme. Blogiani on vilikaistu niin monta kertoa sitten 14/3 2008. Kiitos siitä kaikille teille uskollisille ja uskomattomille hörhöille!

Alla linkki toistaiseksi ehkä parhaimpaani ja kumma kyllä edelleen itse itseään sitkeästi päivittävään bloggaukseeni 22/1 2009: Tuntematon maailmalle