tiistaina, marraskuuta 3

SE NYT VAAN ON TYHMÄÄ MAKSAA



MAANANTAIN MOTISSA

Työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikkö Tuija Oivo:
"Jos tähän tänänkin niin kun yhtälöä haetaan , niin tavalla tai toisella, toisella niin kun se työpaikalla tapahtuvat oppiminen ja tähänhän oikeestaan koko niin sanottu elinikäisen oppimisen filosofiakin perustuu, ett meiän on niin kun uusinnettava osaamistamme kaiken aikaa ja näin työssä ollen.
Joo, no jos jos meiän pitäs tähän samaan tavotteeseen päästä, niin että että että nää kaikki kaikki ihmiset sitte saisivat palkkaa, niin niin niin epäilen kyllä, että että ett kyll sitte tää ihan passiivinen vaihtoehto jäis valitettavan monelle siks ainooks."

Yli 60.000 palkatonta henkilötyövuotta tekemään tarvitaan iso joukko ihmisiä. Työharjoittelujen pituus vaihtelee joistakin viikoista jopa yli vuoteen. Laskimme yhteen viime vuonna ilmaista työharjoittelua tehneet ammattikorkeakoululaiset, ammattikoululaiset, työvoimapoliittisen ammatillisen aikuiskoulutuksen kautta harjoittelevat sekä työllistämistuella tai työmarkkinatuella harjoittelevat. Saimme yhteensä reilut 320000 ihmistä. Se on iso joukko. 13 prosenttia työvoimasta.

- Kuinkas paljon niitä "työttömiä" olikaan?

MOT nähtävissä täältä 9/11 saakka ja käsikirjoitus täällä.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Heippa!

Lisävalaistusta maanantain Motissa olleeseen. Viimeisessä Voima lehdessäni. Rahan voima.

Kadonnut: 500 miljoonaa veroeuroa

KILPAILUKYKYMITTAREIDEN johtamaa Suomi on osannut luovia työvoimastaan enemmän irti kuin moni eurooppalainen kumppaninsa. Me olemme 2,6 miljoonainen työvoima, josta 865 000 joustaa heikentyneissä työsuhteissa. Ei ihme, että valtiovarainministerimme
kiittelee joustavuuttamme.
Työttömiähän on nyt 266 000, tuki-
toimenpiteillä "aktivoituja" 79 000. Yhteensä 345 000.
Kun tähän lisätään määräaikaiset,
vuokra- ja/tai osa-aikatyötä tekevät, saadaan määräksi 865 000.
Se on aika iso osuus koko 2,6-
miljoonaisesta työvoimasta.
Joustavia suomalaisia on sattumalta sama määrä kuin köyhyysrajan alapuolella eläviä
kansalaisia, 700 000. Tilastokeskuksen vasta ilmestyneestä Työelämän suurten muutosten vuosikymmenet- julkaistusta ilmenee, että määräaikainen ja pätkätyöläinen saavat heikompaa palkkaa kuin vieressä samaa työtä puurtava vakituinen.

HUONOIMASSA asemassa ovat kuitenkin ilmaistyöntekijät. Ilmaistyöläisiä kun voi ottaa harjoittelija-nimikkeellä mihin tahansa tehtävään. Jopa tulosvastuulliseen.
Missään ei kerrota, että tämä valtion 500-miljoonainen työllisyystukiraha menee pääosin kyseenalaisille koulutusorganisaatioille sekä ilmaisen työvoiman muodossa erilaisille yrityksille pörssiyhtiöistä pikkupizzerioihin.
TE-koulutusyritykset ovat reaaliaikaisesti näkyvillä MOL:n
sivuilla maanlaajuisesti. Mutta se, mihin yrityksiin nämä koulutusyritykset työvoimaa syöttävät ja millaisin ehdoin, on
sitten se viisaampi juttu.

LAMA ON INNOSTANUT yritykset entisestään käyttämään ilmaista
työvoimaa. TE-yhteistyösopimuksen tehneitä palkattomia työläisiä palkkaavat Nokia, Pöyry, Kemira
sekä kaupungit ja kunnat, seurakunnat, ministeriöt ja suurlähetystöt. Työt ovat todellista työtä, eivät harjoittelua, ja se tehdään selväksi jokaiselle heti alusta alkaen.
Satojen tuhansien palkaton armeija on selkeästi kasvava trendi. Suurin osa näistä harjoittelusuhteista ei tavoitteensa mukaisesti johda työllistymiseen vaan tilalle otetaan uudet ilmaiset tekijät.

TÄMÄ KAIKKI yhteiskuntaluokat lävistävä maan tapa koskettaa vuosittain 320 000 suomalaista.
Kuka politiikoista voisi vastata kysymyksiin:
Mitkä kaikki yritykset käyttävät järjestelmällisesti ilmaista työvoimaa? Mikä on harjoittelutyön jälkeinen todellinen työllisyysaste? Miten TE- tukityöt vähentävät palkkatyön tarvetta?
Kenen kukkaroon valuvat työllistämiseen sijoitetut 500
miljoonaa veroeuroa?
Uudenmaan TE-keskuksen koulutushankkinnoista vastaava Olli Petramo kieltäytyy vastaamasta kysymyksiin kouluttajien liikesalaisuuteen vedoten. Mutta eikö valtion työllistämiseen käyttämän 500 miljoonan veroeuron käyttökohteen pitäisi olla läpinäkyvää ja jokaisen veronmaksajan tiedossa?

MILLA MAGMA

Julkaisemme kirjoituksen poikkeukselliseti nimimerkillä.