PYRHÖSEN PERIAATE

Boys and girls, tästä lähin voitte aina vedota Pyrhöseen!

PS: Ohessa pätkä Kari Hotakaisen uusimmasta kirjasta "Ihmisen osa".

"Eräänä päivänä, jonka piti olla toisten päivien kaltainen, Pekalle avautui uusi maailma. Hän huomasi kokkihattuun ja valkoiseen asuun pukeutuneen miehen, joka seisoi erillisen kylmätiskin edessä. Mies näytti puhuvan itsekseen, mutta tarkemmin katsottuna hän puhui pieneen mikrofoniin, joka kaartui korvaan takaa suun eteen. Mies kuulutti, että tiskillä aivan hänen silmien edessä oli tarjolla aitoja ja alkuperäisiä Jelpusen veljesten lihajalostamon tuotteita: kinkkuleikettä, makkaraa, nakkeja ja lihahyytelöä, ja kaikkia näitä voi vapaasti maistella. Mies kertoi, että Jelpusen tuotteissa liha näyttelee pääroolia ja jauholle on varattu vain pieni, mitätön sivuosa.

Pekka lähestyi tiskiä varovasti ja jäi kahden vanhemman rouvan taakse. Rouvat nappasivat tikut, joiden päissä lihahyytelö tutisi. Kun toinen rouvista työnsi tikun suuhunsa ja livautti kimpaleen kokonaisena suuhunsa, Pekka tunsi nälän jokaisella solullaan. Hän oli viimeksi syönyt lämmintä ruokaa toissapäivänä, sen jälkeen hän oli pysynyt hengissä vaalealla leivällä, maitoon sotketuilla kauraryyneillä ja vedellä. Äkkiä hänen teki mieli survaista rouvat tieltään ja rouhaista pöydästä kaikki hyytelön palaset. Hän malttoi mielensä, hän tiesi, että maltilla edeten maistiaispöytä tarjoaisi hänelle pitkäaikaista iloa.

Hän katsoi jokaista tuotetta tarkasti. Hän ei osannut päättää, mikä niistä olisi paras ja makoisin, kaikki tuntuivat henkivän suolaista makua ja hyviä ravinto-arvoja. Vesi nousi kielelle ja kuivui siihen. Katse siirtyi kinkkumakkarasta lenkkimakkaraan ja siitä hyytelön kautta nakkeihin.

Sitten Pekka alkoi tarkkailla miestä, joka hymyili tiskin takana ja siirsi otintaan tuotteesta toiseen kuin arvaillen, mikä mahtaisi olla asiakkaan tämänkertainen valinta. Miehen valkoisessa takissa oli nimikyltti, jossa luki Kauko Pyrhönen, konsulentti. Hän oli tuotteidensa näköinen: makoisa, helposti lähestyttävä, hyytelömäinen ja selvästi perheellinen. Hänestä huokui selkeää perusonnea, aivan kuin hän olisi syntynyt nakkimeressä pieni makkarakruunu päässään.

Pyrhönen pysäytti ottimensa hyytelön päälle ja taputti sitä isällisesti. Tämän jälkeen käytiin keskustelu, joka jäi Pekan mieleen jo siitäkin syystä, että se toimi esileikkinä pitkään ja ihanaan aktiin.

- Mitäs laitettas tänään? Niin kuin äsken sanoin, Jelpuset eivät säästä lihassa. Se on ollut Jelpusilla oikea kunnia-asia. Mieluummin isä Jelpunen säästää yrityksen muissa menoissa. Sen firman pihassa ei mersuja näy. Niin, millaista hyvää se meidän massu tänään kaipaisi?
- En oikein tiedä. Runsaudenpulaahan tässä on.
-Hyytelöstä ovat ihmiset pitäneet. Ja tietysti kinkkumakkarasta. Ja ainahan lihaiset nakit maistuvat myös lapsille.
- Vähän on ollut korvatulehdusta kaksosilla.
- Voi, voi. Putket piti laittaa meilläkin. Mutta entä pateet? Siinä on tiiviissä muodossa kaikki mitä ihminen tarvitsee. Fiinimpäänkin pöytään.
- Meillä oli viime viikolla juuri tuota kun vanhin pääsi ripille.
- Emmehän toki toista itseämme. Lenkki, peruseines. Ei lisäaineita, ei liikaa jauhoja, Jelpusen peruskäyrää. Pätkästäänkö tästä kolme senttiä etumatkaa?
- No, jos minä vähän.

Ja niin Pekka maistoi pätkän lenkkimakkaraa. Hän yritti pureskella palan niin taiten kuin osasi. Tyhjä vatsa oli haurasseinäinen kanjoni, johon ei uskaltanut kaataa kerralla isoja annoksia, vaan sen täyttö oli aloitettava tiputtamalla sinne reunoja pitkin pieniä paloja.

Pyrhönen seurasi Pekan harrasta syömistä odottava ilme kasvoillaan. Pekka nyökäytti hyväksynnän merkiksi ja siirsi katseensa hyytelöön. Pyrhänen aavisti asiakkaan mielihalun ja leikkasi hyytelöstä kahden sentin viipaleet. Hyytelöstä irtosi alustalle muisto naudasta ja siasta, jotka vielä hetki sitten olivat käyskennelleet varsinaissuomalaisella tilalla tietämättä päätyvänsä tytiseväksi hyytelöksi tikunpäähän.

Pekka tunsi suussaan hyytelön suolaisen, kostean maun. Hänen teki mieli laittaa silmät kiinni kuin silloin lapsena kun tuore pulla ja kylmä maito sekoittuivat suussa massaksi. Hän ei sulkenut silmiään, hän malttoi odottaa. Hän tiesi, että vielä koittaisi se hetki, kun hän saisi aivan yksityisesti nauttia hyytelöstä.

Pekka nyökäytti Pyrhöselle, joka nappasi ottimiinsa kolme viipaletta kinkkumakkaraa. Pekka ei kyennyt keskittymään tuotteen makuvivahteisiin, koska hän mietti jo kuumeisesti jatkotoimia. Hän kehui pintapuolisesti kinkun ja jauhomakkaran liittoa, kertoi menevänsä muun perheen pariin tekstiiliosastolle ja sanoi harkitsevansa hetken lopullista ostopäätöstä. Pyrhönen hymyili ja kertoi olevansa tiskillä kaupan sulkemisaikaan asti, valmiina kertomaan ihmisen ja lihan ikiaikaisesta liitosta, joka alkoi kivikaudella jolloin esi-isämme näkivät lähestyvässä karhussa samaan aikaan sekä uhkan että mahdollisuuden.

Pekka lupasi palata myyntipaikalle ennen sulkemisaikaa, koska Jelpusten tuotteet olivat tehneet häneen unohtumattoman vaikutuksen. Pyrhönen hymyili ja vaihtoi ottimet pitkään puukkoon, jolla hän seivästi altaasta nakin, laittoi paperiin ja ojensi Pekalle. Pyrhösen mielestä tekstiiliosastolle oli lohduttoman pitkä matka, joten paikallaan on pieni eväs, joka toimikoon samalla eräänlaisena amulettina, hyvän onnen tuottajana."