torstaina, toukokuuta 8

TARJOUS JOSTA EI VOI KIELTÄYTYÄ

Liisa Hyssälä"Hallitus hoputtaa perusturvauudistusta. Työttömille hallitus kaavailee muun muassa työllistymisbonusta, jolla palkittaisiin nopeasta työllistymisestä.

Se olisi 500:n euron palkkio, jonka saisi työllistymisestä kokoaikaiseen työhön vähintään viidessä kuukaudessa työttömäksi jäämisestä."

Vain Hyssälän ja Cronbergin lailla täysin tosielämästä vieraantuneet poliitikot voivat keksiä jotain noin järjetöntä. Lähtökohtana on - kuten ennenkin - että työttömyys on vapaaehtoinen valinta. Jos ministerikalkkunat olisivat päässeet joskus pidempään "nauttimaan" hallituksensa tarjoamasta työttömyysturvasta, he tietäisivät ettei työtön tarvitse muita houkuttimia motiivikseen työllistyä!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Varsinkin toi "kokoaikaisen työn" vaatimus työttömän työllistymisen yhteydessä on aika utopistinen lähtökohta. Kertoo todella esityksen tekijäin tietystä vieraudesta todellisuudelle. Työtönhän otetaan usein ensin vain harjoitteluun, sitten osa-aikaiseksi ja sitten ehkä määräaikaiseksi kenties täysillä tunneilla.

Ounastelen muuten, että ton hankkeen idea ponnistaa jo ikivanhasta tilastotiedosta, että työllistyminen oleellisesti tilastollsesti pitkittyy kolmen kuukauden työttömyysjakson jälkeen. Ehkä rouvat ministerit toivovat ja luulevat, että toi 500 ekua motivoi hakeen hikipäässä mitä vain hommia. Sellainen roolihan on varattu köyhille tässä uusliberalismin maailmassa.

Uskonto antaa asialle vielä ikivanhan taustasoundinsa eli "hikipäässä pitää sinun leipääsi ansaitseman" Uskonto sopii uusliberalimin konservatiivisuuteen ja petoksen ilmapiiriin

Täytyy myös muistaa että työttömiä on kaiken ikäisiä. Ajattelen lähinnä nuoria, liki kouluikäisiä
18 -24 vuotiaita, niin heillä on helposti halu jäädä kotiin pitemmäksin aikaan ihan viattomuuttaan ja vanhemimat voivat olla vauraita.

Ihalainen mutta ei Lauri